Pari päivää sitten päätin vihdoin tarttua kirjaan, joka on odottanut vuoroaan hyllyssäni melko pitkään. En oikeastaan osaa selittää, miksei kirja ole aiemmin juurikaan houkutellut, mutta luulen, että osasyy voi olla kirjan kannessa, joka ei jostaiin syystä ole houkutellut minua tarttumaan teokseen, mutta loppujen lopuksi päätin antaa sille mahdollisuuden, ja lukemisen lopetettuani voin todeta, että olen ratkaisuuni varsin tyytyväinen. Kirja oli ihan koukuttava ja jännittävä, joskaan en antaisi sille suosikkikirjan arvoa. Eiköhän nyt ole aika kuvailla teosta tarkemmin.
Gin Phillips- Niin kuin me olisimme kauniita
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
303 sivua
S&S
Joan ja hänen nelivuotias poikansa Lincoln ovat viettämässä mukavaa päivää eläintarhassa. Päivä on kääntymässä iltaan ja eläintarhaa ollaan sulkemassa. Heidän ollessaan lähellä portteja Joan huomaa kuitenkin jotain järkyttävää. Massamurhaajat ovat vallanneet alueen, ja ampuvat sekä ihmisiä että eläimiä. Joan päätttää, että hänen ja poikansa on piilouduttava takaisin eläintarhaan. Tästä alkaa muutamia tunteja kestävä selviytymistarina, jossa Joan koettaa kuumeisesti suojella sekä itseään, että poikaansa, He koettavat jatkuvasti löytää tarhasta paikkoja, joihin he pystyisivät piiloutumaan niin, etteivät tarhassa liikkuvat miehet onnistuisi näkemään heitä. Hän myös kertoo pojalleen, kuinka tärkeää on pysyä aivan hiirenhiljaa. Välillä Lincoln muistaa ohjeistuksen hienosti, toisinaan taas Joan joutuu pelkkäämään hieman enemmän, sillä heti, jos poika pitää vähänkin kovempaa ääntä, tai jopa aivastaa, tilanne voi muuttua hyvinkin kohtalokkaaksi. Jossain vaiheessa soi Joanin oma puhelin, joka säikäyttää hänet pahanpäiväisesti, hänen on saatava se nopeasti äänettömälle. Hän onnistuu kännykkänsä ansiosta viestittelemään miehensä kanssa, mutta niissäkin tilanteissa Joanin on oltava erityisen tarkka, sillä kukaan ei saa huomata puhelimen näytössä palavaa valoa. Kirjaa lukiessa ja kaksikon kohtaloa jännittäessä oli mukava myös huomata, kuinka lämminhenkisen parivaljakon kaksikko keskenään muodostaa. Heillä on paljon yhteistä, ja parasta kirjassa oli mielestäni juurikin Joanin äidinvaiston kuvaaminen näinkin pelottavassa tilanteessa. Joan tekee kaikkensa, jotta hänen pojallaan on kaikki mahdollisimman hyvin. Erityisen plussan teos saa minulta miljöönsä vuoksi. En ole ikinä lukenut jännityskirjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat eläintarhaan. Vaikka kirja onkin jännittävä, ja välillä sain kokea jopa pieniä pelontunteita pohtiessani kaksikon kohtaloa, olen kuitenkin tyytyväinen, että vaikka tarhassa liikkuu pelottavia ihmisiä aseineen, väkivallalla kirjassa ei juurikaan mässäillä.
Lukiessa oli kuitenkin pelottavaa huomata, että nykymaailmassa samantapaisia asioita kuin kirjassakin, voisi hyvin tapahtua myäös reaalimaailmassa. Kirjaansa Phillips on ottanut mukaansa myös muutaman muun henkilön, jotka tuovat tarinaan hieman lisää näkökulmia, mutta valitettavasti heidän roolinsa tarinan kannalta jää melko pieneksi.
Vaikka kirjan tarina olikin mielestäni mielenkiintoinen, mietin välillä, riittääkö tarinassa tapahtumia kirjan paksuuden verran, välillä tuntui, että tarinaa olisi voinut ehkä typistää hieman. Aivan kuin tarina olisi välillä junnannut hieman paikoillaan. Tämän takia oli mielestäni hyvä, että kirja oli melkoisen nopealukuinen. Kuitenkin mielestäni tarina on sen verran mielenkiintoinen ja helppolukuinen, että olen tyytyväinen siihen, että luin tarinan loppuun. Kirjan loppu on mielestäni hieman outo, tuntui jotenkin, että tarina loppuu kuin seinään, eikä kirjailija anna ratkaisua kaikkeen, mihin olisin lukijana halunnut vastauksen. Tämä on kuitenkin voinut olla kirjailijan tietoinen päätös, jolla hän on antanut lukijan vapaasti pohtia, miten tarina mahdollisesti päättyy, sellainenkin ajatusleikki on kuitenkin välillä ihan mukavaa.
Vaikka Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita aiheutti ennen lukemisen aloittamista tietynlaisia ennakkoluuloja, olen kuitenkin tyytyväinen, että tartuin kirjaan ja luin sen loppuun. Kuten jo aluksi mainitsin, mistään mestariteoksesta ei kuitenkaan ole mielestäni kysymys. Jos kirja tulisi arvostella tähdin, antaisin sille kolme tähteä. Uskon kuitenkin, että jos kirjailijalta suomennetaan jatkossa lisää jännityskirjoja, tartun niihin varsin innokkaasti.
Hyvää yötä!
-Anskubansku
Joan ja hänen nelivuotias poikansa Lincoln ovat viettämässä mukavaa päivää eläintarhassa. Päivä on kääntymässä iltaan ja eläintarhaa ollaan sulkemassa. Heidän ollessaan lähellä portteja Joan huomaa kuitenkin jotain järkyttävää. Massamurhaajat ovat vallanneet alueen, ja ampuvat sekä ihmisiä että eläimiä. Joan päätttää, että hänen ja poikansa on piilouduttava takaisin eläintarhaan. Tästä alkaa muutamia tunteja kestävä selviytymistarina, jossa Joan koettaa kuumeisesti suojella sekä itseään, että poikaansa, He koettavat jatkuvasti löytää tarhasta paikkoja, joihin he pystyisivät piiloutumaan niin, etteivät tarhassa liikkuvat miehet onnistuisi näkemään heitä. Hän myös kertoo pojalleen, kuinka tärkeää on pysyä aivan hiirenhiljaa. Välillä Lincoln muistaa ohjeistuksen hienosti, toisinaan taas Joan joutuu pelkkäämään hieman enemmän, sillä heti, jos poika pitää vähänkin kovempaa ääntä, tai jopa aivastaa, tilanne voi muuttua hyvinkin kohtalokkaaksi. Jossain vaiheessa soi Joanin oma puhelin, joka säikäyttää hänet pahanpäiväisesti, hänen on saatava se nopeasti äänettömälle. Hän onnistuu kännykkänsä ansiosta viestittelemään miehensä kanssa, mutta niissäkin tilanteissa Joanin on oltava erityisen tarkka, sillä kukaan ei saa huomata puhelimen näytössä palavaa valoa. Kirjaa lukiessa ja kaksikon kohtaloa jännittäessä oli mukava myös huomata, kuinka lämminhenkisen parivaljakon kaksikko keskenään muodostaa. Heillä on paljon yhteistä, ja parasta kirjassa oli mielestäni juurikin Joanin äidinvaiston kuvaaminen näinkin pelottavassa tilanteessa. Joan tekee kaikkensa, jotta hänen pojallaan on kaikki mahdollisimman hyvin. Erityisen plussan teos saa minulta miljöönsä vuoksi. En ole ikinä lukenut jännityskirjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat eläintarhaan. Vaikka kirja onkin jännittävä, ja välillä sain kokea jopa pieniä pelontunteita pohtiessani kaksikon kohtaloa, olen kuitenkin tyytyväinen, että vaikka tarhassa liikkuu pelottavia ihmisiä aseineen, väkivallalla kirjassa ei juurikaan mässäillä.
Lukiessa oli kuitenkin pelottavaa huomata, että nykymaailmassa samantapaisia asioita kuin kirjassakin, voisi hyvin tapahtua myäös reaalimaailmassa. Kirjaansa Phillips on ottanut mukaansa myös muutaman muun henkilön, jotka tuovat tarinaan hieman lisää näkökulmia, mutta valitettavasti heidän roolinsa tarinan kannalta jää melko pieneksi.
Vaikka kirjan tarina olikin mielestäni mielenkiintoinen, mietin välillä, riittääkö tarinassa tapahtumia kirjan paksuuden verran, välillä tuntui, että tarinaa olisi voinut ehkä typistää hieman. Aivan kuin tarina olisi välillä junnannut hieman paikoillaan. Tämän takia oli mielestäni hyvä, että kirja oli melkoisen nopealukuinen. Kuitenkin mielestäni tarina on sen verran mielenkiintoinen ja helppolukuinen, että olen tyytyväinen siihen, että luin tarinan loppuun. Kirjan loppu on mielestäni hieman outo, tuntui jotenkin, että tarina loppuu kuin seinään, eikä kirjailija anna ratkaisua kaikkeen, mihin olisin lukijana halunnut vastauksen. Tämä on kuitenkin voinut olla kirjailijan tietoinen päätös, jolla hän on antanut lukijan vapaasti pohtia, miten tarina mahdollisesti päättyy, sellainenkin ajatusleikki on kuitenkin välillä ihan mukavaa.
Vaikka Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita aiheutti ennen lukemisen aloittamista tietynlaisia ennakkoluuloja, olen kuitenkin tyytyväinen, että tartuin kirjaan ja luin sen loppuun. Kuten jo aluksi mainitsin, mistään mestariteoksesta ei kuitenkaan ole mielestäni kysymys. Jos kirja tulisi arvostella tähdin, antaisin sille kolme tähteä. Uskon kuitenkin, että jos kirjailijalta suomennetaan jatkossa lisää jännityskirjoja, tartun niihin varsin innokkaasti.
Hyvää yötä!
-Anskubansku
