Nautinnollinen lukukokemus

Moikka pitkästä aikaa!
Aika on kulunut lähiaikoina kuin siivillä, ja haluankin pahoitella, etten ole hetkeen päivittänyt blogia, vaikka monta hienoa kirjaa on tässä välissäkin  tullut luettua ja tässä postauksessa onkin aika esitellä uusi kirja. Lukemisen ohella lähiajat on ollut ihana seurata, kuinka nopeasti kevät etenee. Ensi viikolla on jo vappu! :) Vapun lähestyminen tarkoittaa myös sitä, että mielestäni vuoden paras kaksiviikkoinen lähestyy, nimittäin jääkiekon mm-kisat, joita en malttaisi odottaa enää yhtään. Mutta kuten otsikossakin jo mainitsin, on pitkästä aikaa vuorossa kirjaesittely mielestäni loistavasta teoksesta, toivottavasti tykkäätte.

A.J. Finn-Nainen ikkunassa

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

461 sivua

Otava

 Lastenpsykologi Anna on noin 40-vuotias nainen, joka elää pelkojensa vankina mukavassa kodissaan seuranaan vain kissa sekämustavalkoiset elokuvat. Lisäksi Anna kirjoittaa Internetissä yhdessä muiden agorafobisten henkilöiden kanssa tukeakseen heitä, sekä saadakseen jotain kontaktia, sillä muut kontaktit Annalla ovat pitkälti hänen oma psykiatrinsa ja fysioterapeuttinsa. Tämän lisäksi elämää värittävät viini, jota kuluu useampia laseja, ellei jopa pulloja päivässä, sekä naisen vahva psyykelääkitys, sillä Anna kärsii pahemman luokan agorafobiasta eli avoimien paikkojen kammosta. Anna napsii pillereitä varsin huoletta, usein jopa yli annostuksen. Annalla on myös pakonomainen tarve tarkkailla tien toisella puolella sijaitsevaan asunnon tapahtumia. Eräänä päivänä ikkunasta tarkkaillessaan hän näkee jotain, mitä hänen ei olisi pitänyt nähdä, nimittäin Jane Russelin puukotuksen. Vahvasta alkoholin-ja lääkkeidenkäytöstä johtuen kukaan ei tahdo uskoa Annan kertomuksia kammottavasta tapahtumasta. Hämmentävintä tilanteessa on kuitenkin se, että Russelin perheen äiti näyttää olevan täysin hengissä. Anna vaikuttaa olevan täysin varma siitä, ettei nainen ole se, joka väittää olevansa. Itseäni mietitytti kirjaa lukiessani monikin seikka, ensimmäinen niistä lieni se, että mistä Annan vahva kammo johtuu, Anna kertoo, että hänellä on pieni Olivia-tyttö ja mies Ed, jonka kanssa he elävät asumuserossa. Kirjaa eteenpäin lukemalla selviää jatkuvasti uusia asioita, muun muassa se, mitä Olivialle ja Edille todellisuudessa kuuluu. Russelin perheen Ethan-poika alkaa viettää aikaa Annan kanssa ja kaksikolla näyttää sujuvan oikein hyvin ja Ethan näyttää välittävän myös Annan kissasta ja Ethan kertoo Annalle paljon myös omasta henkilökohtaisesta elämästään.  Eräänä päivänä Anna löytää sähköpostistaan oudon kuvan, joka on tullut ihmeellisestä sähköpostiosoitteesta ja lisäksi Anna löytää kodistaan piirretyn kuvan itsestään. Annan harhaisuudesta johtuen poliisit ovat varmoja, että Anna on kuvannut itse itseään. Anna on jälleen kerran täysin varma ettei ole tätä tehnyt. Kirjaa eteenpäin lukemalla selviää, mistä oikeasti oli kyse. Millainen poika Ethan oikeasti on? Entä millaisia ovat Ethanin perhesuhteeet? Kirja oli alusta loppuun täyttä timanttia ja kirjan luettuani pohdin, miten tämänpituiseen kirjaan saa mahdutettua noin paljon käänteitä ja yllätyksiä. Kirjan päähenkilö Anna on mielestäni varsin sympaattinen ja hänen elämäänsä ylenpalttisen agorafobian kanssa on ihana seurata,
Tietyllä tavalla tästä kirjasta tuli mieleen myös Paula Hawkinsin kirja Nainen junassa.

Nainen ikkunassa- kirjan kirjoittajan nimi on pseudonyymi, jota kantaa Daniel Mallory. Nainen ikkunassa on hänen ensimmäinen kirjansa, ja toivon todellakin, että hän kirjoittaa jatkossa vielä monta yhtä kieroa teosta. Rakastan mahdollisia tulevia teoksia jo nyt, sen verran laadukas teos Nainen ikkunassa oli!

Mukavaa viikonloppua ja vapunodotusta!
-Anskubansku

Lukeminen- yksinkertaisesti parasta, mitä voi vapaa-ajallaan tehdä

Rentoa sunnuntai-aamupäivää!
Kuten otsikosta voi päätellä, tässä postauksessa aion esitellä viimeksi lukemani kirjan, joka oli sellaista tykitystä, että oksat pois (Otsikkoni perustuu siis  täysin omaan mielipiteeseeni). Tällä kertaa esiteltävä teos on Geir Tangenin kirja Sydämenmurskaaja, jonka kannessa jo lupailtiin, että kyseistä kirjaa ei pysty laskemaan käsistään ja näin todellakin tapahtui. Oikeastaan en muista, olenko blogissani vielä esitellyt yhtään kirjaa, josta en olisi pitänyt ollenkaan. Joten pitemmittä puheitta, esittelyn pariin.

Geir Tangen-Sydämenmurskaaja

Suomentanut Päivi Kivelä

460 sivua

Otava

Norjalaisessa Haugesundin kaupungissa ulkomaalaistaustaisia nuoria alkaa kuolla mystisesti. Ensimmäinen tapaus sattuu nuorten yhteisissä juhlissa. Kirjan päähenkilön Viljar Ravn Gudmunsonin poika, Alexander, löytää juhlien jälkeisenä aamuna vierestään kuolleen ystävänsä, Emilien. Alexander ei muista edellisen illan tapahtumista juuri mitään ja soittaa pelokkaana isälleen saadakseen apua. Viljarin järkytykseksi hän ja ystävänsä Lotte Skeisvoll, joutuvat keskelle murhatutkintaa, jonka kaikki todisteet viittaavat huolestuttavasti Alexanderiin. Pian toinenkin samoissa juhlissa ollut nuori löytyy kuolleena, tutkintaan liittyvät mukaan myös norjalaiset uusnatsit, joilla on hurjia suunnitelmia. Viljarin tutkiessa tapauksia herää kysymys, pystyykö hän ensinnäkin tutkimaan tapausta puolueettomasti, sekä todistamaan poikansa syyttömyyden. Tutkinnat etenevät ja todisteet viittaavat yhä enemmän Alexanderiin, Loten ollessa jo lähes varma pojan syyllisyydestä. Poika joutuukin pian tutkintavankeuteen. Loten jatkaessa kuulusteluja hän saa eräältä juhlissa mukanaolleelta tytöltä tietoa, joka saattaa kääntää kaiken päälaelleen. Mistä on kysymys? Myöskään tapauksia selvittelevä parivaljakko ei toimi koko ajan aivan esimerkillisesti. Nimittäin myös ulkomaalaistaustaisten nuorten koulutalon pihalla Viljar päätyy erimielisyyksin erään henkilön kanssa ja tapahtuukin mielestäni jotain täysin odottamatonta. Lotte päätyy auttamaan ystäväänsä tavalla, joka ei todellakaan ole ammattietiikan mukaista. Lottea kohtaan herääkin suuret epäilykset, mutta miten hänen lopulta käy? Tämä olikin mielestäni kohta, jossa kirjan todellinen tykitys mielestäni alkoi ja oli pakko saada tietää, mitä tarinassa seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Kirjan loppuvaihe olikin mielestäni sen parasta antia. Jännittäviä tapahtumia on niin paljon, että sitä on vaikea enää käsittää. Alexander joutuu sairaalaan hänen jouduttuaan puukotetuksi. Murhatapauksia tutkinut Viljar ja hänen ystävänsä Jossen menevät baariin, Viljarin saatua vihiä eräästä syyllisehdokkaasta. He löytävätkin kysisen henkilön baarista ase kädessään, valmiina tappamaan parivaljakon. En kuitenkaan halua tässä paljastaa, mitä kirjan viimehetkillä tapahtuu, sillä koen, että se on niin tärkeä osa tarinaa, että se lukijan on koettava aivan itse.
Rakastin kirjaa alusta viimeiseen sanaan saakka. Sydämenmurskaaja on Geir Tangenin toinen kirja, jo esikoisteos Maestro oli huikeaa luettavaa, ja minua harmittaakin, miksen kirjoittanut esittelyä siitä luettuani sen. Jälkisanoissa Tangen mainitsee, että Viljarin ja Loten tarinasta tulee trilogia. Luettuani sen, en oikein tiennyt, mitä ajatella. Toisaalta olen ikionnellinen, että sarja jatkuu vielä yhden kirjan verran, toisaalta taas olen hieman murheellinen, sillä olisin mielelläni seurannut parivaljakon edesottamuksia paljon pidempäänkin. Sydämenmurskaaja on timanttinen teos, joka todistaa sen, että norjalaiset osaavat kirjoittaa jännitystä. Ja sokerina pohjalla, mielestäni on ihanaa, että Tangen omistaa kirjansa pojalleen, "omalle sydämenmurskaajalleen"

Ihanaa, keväistä viikkoa!
<3: Anskubansku

Aikani muhkean lukuromaanin parissa

Heippa!
Pääsiäinen sujahti ohi lähes huomaamatta ja kuten otsikostakin saattaa päätellä, osa siitä on kulunut oikean tiiliskivuromaanin parissa. Eilen saadessani sen loppuun, en oikein kyennyt järjestelemään ajatuksiani tästä päässäni, sillä välillä kirja vaikutti varsinaiselta mestariteokselta, välillä taas tuntui, että luen pelkästä puurosta koostuvaa, puuduttavaa tekstiä. Seuraavaksi yritän kuitenkin kertoa jonkinlaisen mielipiteeni kyseisestä kirjasta. :)

Kate Morton- Salaisuuden kantaja

Suomentanut Hilkka Pekkanen

669 sivua

Bazar

Helteisenä kesäpäivänä 1960-luvun alussa muu perhe viettää nuorimman lapsen Gerryn syntymäpäiväjuhlia, kun 16-vuotias Laurel puhahtaa lasten yhteiseen puumajaan pohdiskelemaan ja nauttimaan lämmöstä. Iltapäivä on täynnä idyllisyyttä ja perheenjäsenten välistä rakkautta, mutta ennen päivän päättymistä Laurel joutuu todistamaan rikosta, nimittäin murhaa, joka muuttaa Laurelin suhtautumisen perheensä, etenkin äitiinsä Dorothyyn, täydellisesti. Kirjassa eletään taidokkaasti eri aikatasoissa, välillä ollaan 1940-luvun sota-ajassa ja eletään Laurelin äidin, Dorothyn nuoruusvuosia, välillä, joskin hieman pienemmässä osassa on 1960-luku, jolloin Dorothyn lapset ovat nuoria. Tästä tästä aikakaudesta 50 vuotta myöhemmin Laurel suunnittelee intensiivisesti äitinsä 90-vuotissyntymäpäiväjuhlia, sillä äidin ollessa sairaalassa tiedetään jo, että elinaikaa Dorothylla ei enää paljon ole. Tuolloin Laurel on supersuosittu nöyttelijä työ vie hänen elämästään paljon aikaa. Järjestäessään äitinsä syntymäpäiväjuhlia Laurel palaa mielessään tuohon kaameaan nuoruudeen päivään, jolloin näki tuon kaamean rikoksen ja tajuaa, että viimeiset hetket selvittää tapahtumien kulkua, ovat käsillä, Laurel alkaa pohtimaan, kuka hänen äitinsä Dorothy oikein on ja miksi heidän pihallaan tapahtui niinkin kamala asia kuin murha. Laurel löytää äitinsä tavaroista myös salaperäisen valokuvan, joka herättää hänen mielenkiintonsa edelleen. Kuka on Vivien? Laurel on yrittänyt kysyä äidiltään tämän nuoruuteen liittyvistä asioista usein, mutta niistä ei ole ikinä haluttu perheessä keskustella. Laurel ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan jatkaa asioiden selvittelyä luovuttamatta.  Äidin aika vähenee ja tyttäret päättävät ottaa hänet kotihoitoon viimeisiksi hetkikseen. Vaikka lasten takapihalla tapahtuneesta kauheudesta ei lapsuuden aikana ole haluttu kotona puhua, vähän ennen kuolemaansa äiti paljastaa Laurelille ison asian.

Kate Morton on suosittu australialainen kirjailija. Hänen kaikki teoksensa on suomennettu ja olenkin vähän yllättynyt, että Salaisuuden kantaja  on ensimmäinen Mortonin teos, joka osui minun käteeni. Täytyy kyllä myöntää, että kirjaan tarttuessani en oikein tiennyt, mitä siltä odotin. En ole oikein koskaan tykännyt kirjoista, jotka ajoittuvat sota-aikaan. Kuitenkaan sota ei onnekseni ollut kirjassa pääteemana. On vaikeaa selittää, miksi koen näin, mutta jo pohjustuksessa mainitsin, että mielestäni kirja oli hieman puuduttava ja ennalta-arvattava. Varsinkin sota-ajasta kerrottaessa mielenkiintoni hieman lopahti, saattoi toki johtua siitä, etten yleensäkään tykkää sota-ajan kuvauksista. Lisäksi tuntui, ettei tarina oikein elä ja jotain täytyisi tapahtua Alku tempaisi mielestäni hyvin mukaan, ja tuntuikin, että jos kirja jatkuu tällaisena loppuun saakka, on kyseessä oikea aarre. Noin puolivälissä kirja alkoi kuitenkin välillä maistua puulta ja suurimmaksi onglmaksi muodostuikin mielestäni sen pituus. Mielestäni se oli liian pitkä ja sitä olisi voinut hieman typistää, ehkä noin 400-sivuinen kirja on mielestäni ihannepituinen.

Kaikesta huoöimatta Mortonin teoksesta jäi positiivinen maku, ja kirjalaatikossani odottaakin häneltä seuraava, vielä hieman paksumpi kirja ja toivonkin sydämestäni, etten joutuisi pettymään siihen.

Rentoa loppuviikkoa!

<3: Anskubansku