Moikka pitkästä aikaa!
En oikein tiedä, millä tavalla olisi järkevää aloittaa tämänkertainen postaus, mutta kokeillaan. Kuten otsikosta voi päätellä, blogini on pysynyt hiljaa alkuvuodesta alkaen paitsi unohtuneen salasanani, myös suurten muutosten vuoksi. Kuluva vuosi on ollut haastava paitsi maailmantilanteen, myös henkilökohtaisen elämäni muutosten vuoksi. Vielä alkuvuodesta asuin lapsuudenkodissani autuaan tietämättömänä siitä, miten nopeasti tilanteet voivat muuttua. Muuttoa omilleni olin pohtinut omassa päässäni jo pitkään ja keväällä teinkin päätöksen hakea ensimmäistä omaa kotiani. Vammani
vuoksi asumiseni muoto tulee olla palveluasuminen, joka mahdollistaa avun saannin ympäri vuorokauden. Hakemusta tehdessäni ajattelin, että ilmoitusta vapautuneesta asunnosta pitäisi odottaa vielä pitkään, sillä yleensä tällaisiin paikkoihin on todella pitkät jonot. Toisin kävi minulle. Nykyisestä asuinpaikastani soitettiin todella pian hakemuksen lähettämisestä, ja kysyttiin, olisinko halukas muuttamaan jo kahden viikon sisällä. Uutinen oli shokeeraava. Otin kuitenkin tarjouksen vastaan ja seuraavalla viikolla olinkin jo allekirjoittamassa vuokrasopimusta ja heti pääsiäisen jälkeen, huhtikuun puolessavälissä tapahtuikin jo muutto. Muutos on ollut mieluinen, mutta myös todella haastava, ja tästä syystä tunteet heittelehtivät edelleenkin todella paljon. Yksi haastavimmista asioista on ollut mielestäni yksinäisyys ja se, että nykyään olen täysin vastuussa omasta itsestäni ja valinnoistani, ja välillä tuntuukin, etten voi asua yksin, koska päässäni jyllää tunne siitä, etten pysty huolehtimaan itsestäni niin hyvin kuin tarvitsisi. Myös vallitseva maailmantilanne on tuonut haasteita muuttoon. Edelleen myös koti-ikävä lapsuudenkotiini vaivaa mieltäni usein. Kuitenkin pikku hiljaa uuteen tilanteeseen on alkanut myös tottua, ja toivonkin, että esimerkiksi intohimoni kirjoja kohtaan palaisi totutulle tasolle. Minulla on kyllä koko ajan kirjastosta lainattuja kirjoja kirjahyllyssäni, mutta välillä tuntuu niiden olevan vain rekvisiittaa, sillä uudessa kodissani rentoutuminen kirjan maailmaan, ja muutenkin, on vielä huomattavan haasteellista. Tällä hetkellä päivittäinen lukemiseni rajoittuu oikeastaan lähes päivittäiseen reilun tunnin aikaan seisomatelineessä. Tämän lisäksi jaksan lukea vain muutaman sivun sängyssä juuri ennen nukahtamistani.
Tällä hetkellä luen Pirjo Rissasen kirjaa Kevätniemi. joka on yhteisnide kirjailijan kolmesta ensimmäisestä kirjasta. Koska fyysinen esine (voikohan tuollaista termiä edes käyttää...) on jokaisen teoksen kohdalla sama, liitän kuvan kirjasta vain tähän postaukseen. Katsotaan, mitä kirjan esittelystä tulee pitkän tauon jälkeen.
Pirjo Rissanen- Kevätniemi
767 sivua
Gummerus
Kirja 1 Onnen tyttäret 259 sivua
Marketta, Henriikka ja Katri Matintalo ovat tottuneet viettämään lapsuudestaan asti aikaansa upeassa, isossa kodissaan Kevätniemessä yhdessä äitinsä Annan kanssa. Nyt kaikki tytöt ovat jo aikuisia ja heillä on jo omat elämänsä ja omat perheensä. Kuitenkin vuoden tärkeimmät hetket, esimerkiksi joulu on edelleen tapana viettää perinteisesti tutussa ympäristössä. Kuitenkin eräällä kerralla tärkeän päivän lähestyessä Anna-äiti ilmoittaa tytöille, ettei yhteistä aikaa vietetäkään Kevätniemessä, vaan Anna kertoo lähtevänsä lomamatkalle ulkomaille. Kaikki tytöt huolestuvat äidistään alkavat pohtimaan yhdessä, mistä voisi olla kysymys. Jokaisella tytöllä on lisäksi myös omassa elämässään jonkin verran haasteita. On omia lapsia, haastavia parisuhteita, jollain meni Anna-äitinsä kanssa huomattavasti paremmin kuin toisella. Tämä olikin kirjassa mielestäni yksi todella suuri haaste. Henkilöhahmoja on todella paljon, ja on vaikea seurata, mistä kukakin tuntee toisensa ja kuka on sukua kenellekin. Vaikka kirjailija onkin käyttänyt kaunista ja soljuvaa suomen kieltä, kirja ei ole kovin positiivinen. Kaikilla tuntuu olevan jotain ongelmia, eikä kenenkään elämä ole kovin rentoa tai mukavaa. Mutta siskokset ovat kuulleet juoruja, että heidän seitsemänkymppisellä äidillä olisi häntä selkeästi nuorempi elämänkumppani. Tämänkö takia äiti on lähdössä ulkomaille ja perumassa yhteisen perhetapahtuman. Tämä kuulostaa tytöistä kummalliselta, sillä äidille yhteiset perhetapahtumat ovat aina olleet elintärkeitä.
Kun asiasta ollaan kyselty äidiltä tarpeeksi, Anna päättää myöntää tyttärilleen, että on tavannut mukavan miehen, Paulin, jonka kanssa viettää nykyään melko paljon yhteistä aikaa. Uutisen kuultuaan tytöt ovat hieman närkästyneitä, voiko yhteinen aika uuden rakkaan kanssa olla tärkeämpää, kuin aika omien tyttärien ja heidän perheidensä kanssa. Hieman lisää närkästystä aiheuttaa vielä tieto siitä, että äidin uusi elämänkumppani on melko paljon heidän äitiään nuorempi ja tyttöjä mietityttää paljon, voiko tuollainen parisuhde toimia.
Jonkin ajan kuluttua, lähellä äitinsä syntymäpäiviä jokainen tyttö on pitkästä aikaa saanut kutsun Kevätniemeen äitinsä 70-vuotissyntymäpäiville. Kun tytöt saapuvat juhlapaikalle, he huomaavat nopeasti, ettei kyse olekaan pelkistä syntymäpäivistä, vaan jotain muutakin on tapahtumassa, mistä on kysymys, ja miten tytöt suhtautuvat uutiseen?
Kirja oli mukavan kevyt ja viihdyttävä, ja siinä käytettiin todella kaunista ja soljuvaa kieltä. Tapahtumista ja muustakin kuvailusta huomasi helposti, että kyseinen kirja on jo melko vanha. Suurin ongelma kirjassa oli kuitenkin suuri henkilömäärä. Päätin kuitenkin jatkaa Kevätniemi-kirjaa sen seuraavaan osaan.
Ihanaa viikonloppua, palataan pian
-Anskubansku
