Rentoa lauantai-iltaa!

Moikka!
Muutaman viime päivän aikana on ollut jälleen mukava huomata, miten vapauttavaa on lukea välillä, kevyempää, pitkälti rakkaussuhteiden ympärille rakennettua tarinaa. Joskus nimittäin tuntuu, että esimerkiksi jännityskirjallisuutta lukiessa pysyäkseen juonessa kunnolla perässä, aivojen täytyy raksuttaa oikein kunnolla, varsinkin jos esimerkiksi henkilöhahmoja tai tapahtumia on paljon. Viimeksi lukemani kirja on kuitenkin sellainen, jota lukemalla oli muun muassa helppoa päättää päivä, aivot pystyi nollaamaan tämän avulla täysin. Joten eiköhän siirrytä arvostelun pariin.

Josie Silver- Ole minun

Suomentanut Satu Leveelahti

429 sivua

Otava

Tarinan keskiössä ovat ystävykset Laurie ja Sarah, jotka ovat juuri valmistuneet yliopistosta journalismin alalta ja etsiskelevät hieman itseään ja paikkaansa työelämässä. Laurie nimittäin on työskennellyt jo jonkun aikaa vasten tahtoaan hotellin vastaanotossa. Naiset asuvat kimppakämpässä Lontoon keskustassa ja ystävyys on syvää. Eräänä päivänä Laurie istuu bussissa odottamassa liikkellelähtöä. Juuri ennen lähtöä Laurien silmät osuvat bussipysäkillä istuvaan komeaan mieheen, Jackiin. Myös Jack huomaa Laurien ja on juuri aikeissa nousta bussiin jutellakseen Laurien kanssa, mutta juuri sillä hetkellä bussi lähtee liikkeelle. Seuraavan vuoden ajan Laurie etsii kuumeisesti bussipojaksi nimeämäänsä miestä, Myös Sarah päättää auttaa ystäväänsä etsinnöissä. Eräänä päivänä Laurie ja Jack kuitenkin tapaavat toisensa varsin kiusallisessa yhteydessä. Sarah nimittäin esittelee ystävävälleen poikaystävänsä. Laurien järkytykseksi kyseessä on bussipoika eli Jack. Laurien harmiksi Jack näyttää olevan palavasti rakastunut Sarahiin. Onko mitään tehtävissä? Tarinaan tuodaan kuitenkin myös Jackin näkökulma. Hän vaikuttaa olevan yhtä hämmentynyt bussinikkunassa nähneestään tytöstä. Sopivan hetken tullen Jack yrittääkin kysyä Laurielta, muistaako tämä heidän ensikohtaamisensa. Turvatakseen selustansa Laurie päättää kuitenkin esittää autuaan tietämätöntä, sillä hän ei halua, että Sarah saa vihiä tapahtuneesta. Sarah ja Jack jatkavat elämäänsä rakastuneina, mutta tarinaa seuratessa huomaa, että jokin Jackin mieltä painaa. Mistä on kysymys? Jonkun ajan kuluttua Thaimaanmatkallaan Laurie tapaakin ihastuttavan miehen, Oscarin ja pariskunta rakastuu. Laurie kokee vihdoinkin löytäneensä miehen, jonka kanssa on onnellinen. Jonkin ajan kuluttua pariskunta avioituu, mutta Sarah puuttuu juhlista. Naisilla on nimittäin ollut riita, jonka vuoksi Sarah on ei ole saapunut häihin. Mitä on tapahtunut?

Kirjaa lukiessa minua kiinnosti tietää, kuinka Laurien ja Oscarin avioliitto jatkuu. Entä onko Lauriella ja Jackilla vielä jonain päivänä mahdollista saada toisensa, sillä kummallakin vaikuttaa kaikesta huolimatta olevan yhä tunteita toisiaan kohtaan. Välillä jopa tuntui, ettei siihen välttämättä olisi edes tarvetta, sillä sekä Jack ja Sarah että Laurie ja Oscar vaikuttavat olevan varsin onnellisia pariskuntina. Mutta kuinka tarina lopulta päättyy?

Tarina on jaettu vuoden sykleihin, joiden alussa on Laurien itselleen tekmät uudenvuodenlupaukset. Kirja onkin tietyllä tavalla jouluinen, mikä vähän häiritsi, sillä joulunaika on juuri päättynyt. Kirja oli myös hyvin selkeä ja mielestäni tämä sopisi myös sellaisille lukijoille, jotka ovat tähän asti lukeneet nuortenkirjallisuutta. Niin viihdyttävä ja kevyt kyseinen kirja on. Kirjassa kerrottiin myös aina, kuka on kertoja. Se helpotti myös tarinan seuraamista. Mutta kuten jo alussa mainitsin, kirja on loistava rentoutumista varten. Tätä lukiessa kaikki mielessäpyörivä unohtui, ja pystyi keskittymään vain viihtymiseen.

Hyvää yötä!

-Anskubansku

Talvista viikonalkua!

Moi!
Tänään on ollut jälleen mukava huomata, miten ihanaa on katsella ikkunasta kaunista talvimaisemaa, mutta istua kuitenkin sisätiloissa hyvän kirjan parissa, sen verran kylmä talvipäivä on ollut. Tämänkertaisen kirjan hyviä puolia koukuttavuuden lisäksi on myös sen helppolukuisuus. Juonta oli erityisen helppo seurata. Myös viime viikolla luin yhden paksun ja koukuttavan kirjan, mutta siitä jätin kirjoittamatta, koska tapahtumia oli niin paljon, että koin kirjoittamisen olevan liian haastavaa, koska en halunnut, että paljastan kirjan juonta liikaa. Nyt on kuitenkin taas aika kertoa muutaman viime päivän aikana lukemastani kirjasta.

Mari Jungstedt- Pimeys keskellämme

Suomentanut Emmi Jäkkö

320 sivua

Otava

Gotlannissa on meneillään kesän mukavin aika. Jokavuotinen keskustelutapahtuma Almendal-viikko on alkamassa Visbyssä ja tämän lisäksi suosittu purjehduskilpailu Gotland runt on täydessä käynnissä. Kilpailu saa yhtäkkiä karmaisevan käänteen, kun eräs kilpailussa mukanaoleva löytää rannalta surmatun miehen. Komisario Andreas Knutas alkaa tutkimaan tapausta ja jonkin ajan kuluttua hänelle selviää, että kuollut mies on hänen tuttavansa poika Tobias. Kyseessä on myös pidetyn ravintolan nuori pitäjä, jolla on vaimo. Lisäksi he ovat tarjonneet kodin ulkomaalaistaustaiselle nuorelle miehelle.
Andreaksella ei ole muutenkaan helppoa, sillä suhde työkaveri Karinin kanssa on päättymässä ja hän tuntee olevansa yksinäinen. Andreaksen ja Karinin on kuitenkin unohdettava suhdeongelmansa joksikin aikaa, sillä kaksikon on selvitettävä tapaus yhdessä kaikesta huolimatta, sillä ajan kanssa selviää, että vaara ei ole vielä ohi. Myöhemmin myös eräs Almendal-viikoille osallistunut nainen löydetään kuolleena ja tapausta tutkiessa huomataan, että myös nainen on surmattu samalla tavalla kuin Tobias.
Eräästä henkilöstä kerrotaan takaumien avulla. Hänen lapsuutensa ei ole ollut kovinkaan helppo, sillä hänen äitinsä on alkoholisoitunut, eikä näin ollen ole pystynyt pitämään lapsestaan huolta kovin hyvin. Ruokaa ei ole liiemmälti tarjolla. Onneksi naapurissa asuvat henkilöt pystyvät huolehtimaan hänestä. Lisäksi takaumissa kerrotaan kesäleiriajasta, jonka aikana poika saa kavereita.
Karinin ja Andreaksen parisuhdeongelmien aikana Karin tutustuu purjehduskilpailussa mukanaolleeseen Joeliin, Joel pyrkii aluksi Karinin seutaan kertomalla, että hän haluaa jutella rikostapauksista. Karin ja Joel alkavat viettää enemmän aikaa keskenään, mikä tuntuu helpottavan Karinin oloa parisuhdeongelmien keskellä, Joel vaikuttaa hurmaavalta, mutta tässä vaiheessa minulla lukijana herää epäilys. Voiko Joel olla niin hyväsydäminen rasisminvastainen mies? Kirjan tunnelma tiivistyy loppua kohden, kun poliisien tutkimukset etenevät. Saavatko poliisit selville, kuka on surmannut uhrit? Onko kyseessä sama ihminen molemmissa tapauksissa? Paras kohta kirjassa on mielestäni sen viimeiset sivut. Tarina on vauhdikas ja jännittävä. Miten poliisien ja syyllisen välinen taistelu päättyy? Pimeys keskellämme on mielestäni mielenkiintoinen, helppolukuinen, mutta myös hieman ennalta-arvattava. Lisäksi kirjaa lukiessani minua ärsytti, että Tobiaksen perheeseen kuuluvasta ulkomaalaispojasta ei yhtäkkiä kerrota mitään, ikään kuin koko poikaa ei olisi mukana ollutkaan.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, teos on ehkä hieman ennalta-arvattava, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, että luin kirjan loppuun. Olen lukenut aikaisemminkin useamman Mari Jungstedtin teoksista. Pimeys keskellämme ei ehkä kuulu parhaimpiin teoksiin kyseisestä sarjasta, mutta aion kyllä jatkossakin lukea uusia sarjan kirjoja, mikäli niitä julkaistaan.

Hyvää yötä!
-Anskubansku

Rauhaisaa sunnuntaita!

Moi!
Kuten olen jo aiemmissa postaksissani kertonut, vuoden ensimmäisinä päivinä oli vaikeaa löytää mielenkiintoista kirjaa. Alkutahmeuden jälkeen mielenkiintoisia kirjoja on osunut käsiini useampia peräkkäin. Tässä postauksessa aion kertoa kirjasta, jonka sain iltapäivällä luetuksi. Kirja ei ehkä kuulu parhaimpiin lukemiini kirjoihin, mutta oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen ja ennen kaikkea helppolukuinen, että päätin lukea sen loppuun. Suurin ongelma kirjassa mielestäni oli se, että koin olevani hiukan liian vanha lukijaksi. sillä se on hyvin nuortenkirjamainen. Siitä, miten hyvin osaan kirjasta kertoa, en ole niinkään varma, mutta katsotaan, mitä saan aikaiseksi.

Karen M. McManus- Yksi meistä valehtelee

Suomentanut Inka Parpola

359 sivua

WSOY

Kirjan päähenkilöihin kuuluvat lukiolaiset Bronwyn, Cooper, Nate, Addy ja Simon. Bronwyn on ahkera opiskelija, joka tähtää hienoon yliopistoon, eikä ole ikinä tehnyt koulussa mitään kiellettyä. Cooper taas on taitava baseballin pelaaja, josta kaikki joukkueet kilpailevat. Nate on nuori poika, josta kiertävien huhujen mukaan hän on pikkurikollinen, joka myy muun muassa huumeita. Addy on koulun kaunokainen, jolla on ihana poikaystävä. Simon taas on luonut nettiin sivuston, jonka mukaan jokaisella nuorista on jotain salattavaa, ja hän aikoo paljastaa niitä hetken päästä. Eräänä päivänä nuoriso joutuu jälki-istuntoon, josta vain neljä säilyy hengissä. Vaikeasti pähkinälle allerginen Simon saa allergisen reaktion juotuaan vettä jälki-istunnon aikana valvovan opettajan poistuttua tilasta hetkeksi. Muut nuoret yrittävät kuumeisesti auttaa Simonia kuitenkaan siinä onnistumatta ja näin Simon menehtyy. Pian selviää, että kuolinsyy ei ole onnettomuus ja kaikista muista jälki-istunnossa olleista tulee epäiltyjä. Nuoiret joutuvat suuren mediasirkuksen kohteeksi, jonka lisäksi poliisikuulusteluja on useita. Onko joku nuorista halunnut hiljentää Simonin juorut netissä, vai kuka on syyllinen? Poliisikuulustelujen myötä päähenkilöistä selviää koko ajan uusia asioita, joka tekee kirjasta mielenkiintoisen. Yksi mielenkiintoisimmista henkilöistä on mielestäni Nate, joka on jollain tavalla hellyyttävä rikollisuudestaan riippumatta. Hänen äitinsä on nimittäin jo kuollut ja isällä on ongelmia alkoholin kanssa. Nate ja koulun priimus Bronwyn löytävät toisistaan seuraa, mutta koska Naten tausta on mikä on, tyttöä ei päästetä lähellekään Natea, näin ollen nuoret joutuvat pitämään toisiinsa yhteyttä prepaid-liittymän avulla.

Cooperin isä taas on ollut ylpeä poikansa baseball-taidoista aina, mutta ääni muuttuu kellossa paljon, kun selviää, mikä on Cooperin salaisuus. Cooper saa kännykkäänsä paljon tekstiviestejä salaiselta henkilöltä. Viestit saavat Cooperin aina hymyilemään. Lähiaikoina hän on myös huomannut, ettei tyttöystävän seura enää juurikaan kiinnosta. Mitä Cooper salaa? 

Addy taas on aina tullut hyvin toimeen poikaystävänsä Jaken kanssa. Jake on aina ollut kova kontrolloimaan tyttöystävänsä tekosia. Eräänä päivänä joku ilmoittaa olevansa Simonin murhaaja. Onko kyseessä joku nelikosta, vai joku aivan muu?

Kuten jo mainitsin, kirja oli sinänsä mielenkiintoinen, että jokaisella päähenkilöllä on jotain salattavaa ja päähenkilöistä selviää pikkuhiljaa kaikkea uutta. Jokainen kirjan päähenkilöistä toimii kirjassa kertojana ja kertojan vaihtuessa siitä mainitaan. Tämä helpottaa merkittävästi tarinan seuraaamista.

Kirjan juoni on mielenkiintoinen ja sen perusteella kirjan olisi voinut lukea alusta loppuun vaikka yhdeltä istumalta. Häiritsevää kirjassa on kuitenkin tietynlainen kliseisyys ja ehkä myös päähenkilöiden nuori ikä. On vaikea kuvailla, miksi minulle tuli kirjaa lukiessani välillä sellainen olo, että kyseessä on nuortenkrja, mutta se saattaa johtua muun muassa siitä, että kirjassa käytetty kieli ei mielestäni aina ole kovinkaan kaunista tai soljuvaa. Myös jo mainitsemani kliseisyys voi olla syy siihen. Kirjan päätyttyä olin kuitenkin tyytyväinen, että luin sen, antaisin sille 3,5 tähteä.

Hauskaa viikkoa!

Anskubansku

Hiljalleen lämpenevä, mutta kuitenkin erittäin suositeltava lukukokemus

Heippa!
Edellisessä postauksessani kerroin kirjasta, jonka kansi ei houkuttanut minua suuresti, mutta tarina oli koukuttava. Tämänkertainen kirja on kannestaan niin houkutteleva, että tarttuessani siihen päätin aloittaa lukemisen heti. Aluksi lukeminen oli hieman tahmaista ja ehdin jo miettimään, jaksanko jatkaa tarinaa eteenpäin. Tällä kertaa teokselle kannatti kuitenkin antaa mahdollisuus, sillä vauhtiin päästyäni lukemisen keskeyttäminen oli jälleen haastavaa. Yksi syy epäilykseeni saattoi olla se, että luin kirjan pokkarina, enkä osaa vieläkään oikein päättää, mitä mieltä niistä olen, vaikka välillä tuleekin luettua paljon pokkareita. Hyvät puolet pokkareissa on niiden koko ja keveys. Vaikka kyseessä olisi paksukin kirja, sitä on helppo lukea esimerkiksi makuuasennossa. Pienuutensa ansiosta pokkarit on helppo pakata mukaan lähtiessään kotoa. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, etten lähde mielellään mihinkään ilman kirjaa, vaikka olisin poissa kotoa ihan pienenkin ajan.
Pokkareiden huono puoli on mielestäni se, että kirja ei mielestäni tunnu ihan niin konkreettiselta kuin kovakantinen kirja juuri pehmeytensä takia. Loppujen lopuksi sillä lukeeko kovakantista kirjaa vai pokkaria ei ole suurta merkitystä, tärkeintä on, että tarina on mielenkiintoinen ja että kirjan pystyy nappaamaan mukaan kun lähtee kotoa.
Nyt on aika siirtyä tämänkertaisen kirja-arvostelun pariin.

Joyce Maynard- Vuori talon takana

Suomentanut Eeva Parviainen

394 sivua

HarperCollins

Eletään vuotta 1979 Marinin piirikunnassa Kaliforniassa. Siskokset Rachel ja Patty asuvat talossa vuoren juurella. Eräänä päivänä vuorelta löytyy useita ruumiita surmattuna, ja tyttöjen isä saa tehtäväkseen johtaa tutkimustöitä. Samaan aikaan myös tytöt innostuvat pohtimaan surmaajan henkilöllisyyttä. Tyttöjen elämä ei kuitenkaan ole helpoimmasta päästä, sillä isän keskittyessä tutkimustöihin he joutuvat todistamaan isän riutumista, sillä syyllisen löytäminen ei olekaan niin helppoa kuin hän on ajatellut. Myös tyttöjen äiti ajautuu syvempään masennukseen, mutta onneksi tytöillä on toisensa, he viettävät kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Rachelin tullessa teini-ikään hän kasvattaa suosiotaan luokkakavereiden keskuudessa kertomalla itsekeksittyjä tarinoita murhaajasta, ja näin ollen ajanvietto pikkusiskon kanssa vähenee, Kun kuolleita löydetään jatkuvasti lisää, Rachel päättää selvittää surmaajan henkilöllisyyden itse, sillä aikaisemmin arvostetun poliisi-isän maine on laskenut merkittävästi. Tyttö on aina ihaillut isäänsä ja hän haluaa palauttaa isänsä maineen- Tällä päätöksellä on kohtalokkaat seuraukset monelle hänen läheiselleen. Rachelin halu selvittää surmaajan henkilöllisyys on mielestäni välillä jopa sairaalloinen, sillä jopa monen kymmenen vuoden jälkeen hän päättää palata kotiseudulleen selvittämään asiaa.Tässä vaiheessa kirjailija on halunnut kertoa Rachelin aikuisuudesta.
Nykyään Rachel on tunnettu jännityskirjailija, joka päättää järjestää murhaajalle ansan saadakseen tietää, kuka on tämän kaiken takana. Aikuisena Rachel saa myös tietää, että hänellä on siskopuoli. Saako Rachel selville kuka on karmeiden veritekojen takana? Entä kuinka käy hänen muulle perheelleen? Vaikka kirja oli tietyllä tavalla rankka, sen lukeminen oli varsin kevyttä. Teksti on helppolukuista ja tarinassa pysyy helposti mukana, eikä pienen lukutauon jälkeen tarvitse miettiä, mitä kirjassa viimeksi tapahtui. Mukavin osa kirjassa oli mielestäni alku, jossa kerrottiin Rachelin ja Pattyn lapsuudesta. Tytöt ovat läheisiä ja koska vanhemmilla on välillä rankkaa, he pystyvät tekemään pieniä kolttosiaan varsin rauhassa. Kirjaa on kevennetty mukavasti lapsuusajan tarinalla ja lämpöisellä sisarusrakkaudella, ja onneksi suurin osa kirjasta kertookin lapsuusajasta.

Mielestäni Vuori talon takana olisi täydellistä lomaluettavaa, esimerkiksi laiturinnokkaan. Se on mukavan kevyttä, koukuttavaa, mutta myös jännittävää. Itse vakuutuin kirjasta niin paljon, että aion tarkistaa onko Joyce Maynardilla muita suomennettuja teoksia.
Mukavaa loppuviikkoa!
-Anskubansku

Ihanaa alkuvuotta!

Moikka!
Tervetuloa vuosi 2019! Tuntuu hassulta, että vielä hetki sitten laskin päiviä jouluun, sillä nyt tuntuu jo siltä, että joulua ei olisi ollutkaan, niin nopeasti aika juoksee. Vuoden ensimmäiset päivät eivät ole olleet intohimoiselle lukijalle kovinkaan suotuisia, sillä on ollut jälleen suuria vaikeuksia löytää mielenkiintoista kirjaa. Muutama päivä sitten löysin sellaisen viimein, ja kirja tulikin ahmaistua suhteellisen nopeasti. Kirjaan tarttuessani mietin pitkään, mahtaako se olla mieluinen, sillä kansi ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta. Kirjaa lukiessani huomasin onnekseni olevani väärässä, sillä tuntui, että teos imaisi minut täysin mukaansa. Tarinan opetus siis on, että yritä olla luomatta ennakkokäsityksiä tarinasta pelkän etukannen perusteella. Pieni miinus kirjassa on kuitenkin sen ajoittainen sekavuus. Viime vuonna itseäni harmitti jälleen se, että välillä blogipäivitysteni välissä oli hurjan pitkä aika, ja tänä vuonna ajattelin yrittää tihentää päivityksiäni edes vähän. Joten tervetuloa tämänvuotisten postausten pariin!

Mads Peder Nordbo- Tyttö ilman ihoa

Suomentanut Tiina Sjelvgren

349 sivua

Like

Tyttö ilman ihoa on tanskalaisen Mads Peder Nordbon Grönlantiin sijoittuvan dekkarisarjan avausosa. Toimittaja Matthew Cave on aiemmin asunut Grönlannissa, mutta päättänyt poistua sieltä jäätyään leskeksi. Nyt hän kuitemkin on tekemässä paluuta yhdessä kuvaajansa kanssa tarkoituksenaan kirjoittaa huikaiseva juttu jäämuumiosta, toiveenaan saada alku kansainväliselle toimittajanuralle. Pian hän kuitenkin huomaa, että jokin on mennyt pieleen, sillä muumio on kadonnut ja tilalle on tullut kuollut poliisi. Tästä alkaa huikaiseva tarina.  Tutkimuksiin mukaan lähtee tatuoitu tyttö Tuparnaaq, joka on istunut vankilassa monta vuotta syytettynä murhista. Matthew ryhtyy selvittämään elävältä nyljettyjen ihmisten kohtaloa ja siinä tutkittavaa riittääkin. Samankaltaisia rikoksia on tehty sekä 1970-luvulla että nykypäivänä. Haasteelliseksi tutkimuksen tekee se, että toimittajien on pyydetty olevan asiasta hiljaa, mutta Matthew on saanut pomoltaan luvan tutkia tapauksia itsenäisesti. Itsenäinen tutkiminen ei kuitenkaan ole kovinkaan helppoa, sillä aikaisempien tapausten dolumentit ovat niin vanhoja, ettei niitä ole sähköisessä muodossa, vaan niitä on paljon erilaisissa pimeissä kellareissa ja varastoissa.
Kiehtovaa kirjassa oli mielestäni etenkin sen ympäristö.Kirjaa lukiessa oli hauskaa pohtia, millaista on esimerkiksi Grönlannin luonto.
Kirjassa nykypäivä ja historia kulkivat melko mukavasti käsi kädessä ja aina aikakauden vaihtuessa toiseksi siitä mainittiin luvun vaihtuessa. Kirja oli juoneltaan hyvinkin mukaansatempaava, mutta jollain tavalla myös hieman sekava. Välillä tuntui vaikealta pysyä mukana tapahtumissa. Lisäksi henkilöhahmoja oli aika paljon, joka sekin toi lisää haastetta lukukokemukseen. Etenkin loppuvaiheessa minusta tuntui, että tapahtumat tulevat enemmän sekaviksi ja jollain tavalla tuntuu myös, että tapahtumat lässähtävät. Minusta lukijana tuntuu jopa siltä, että lässähtäminen johtuu nimenomaan siitä, että kirja on vähän sekava. Kuitenkin lukiessani olin koko ajan varma siitä, etten halua keskeyttää lukemista Selviääkö Matthewille, kuka on tuo tatuoitu tyttö? Entä kuka on ollut asialla kamalissa rikoksissa? Kirja on hyvin jännittävä, eikä näin ollen sovi aivan heikkohermoisille.
Aloittaessani kirjoittamaan tätä kuvausta minusta tuntui, että kirjaa on hyvin hankala kuvailla, enkä saa aikaan mitään järkevää. Siksi suosittelenkin tarttumaan teokseen jos vähääkään kiinnostaa, sillä lukemalla saat tarinasta paljon enemmän irti kuin lukemalla pelkän postaukseni.

Kuten jo mainitsin, Tyttö ilman ihoa avaa uuden tanskalaisen dekkarisarjan. Ajoittaisesta sekavuudestaan huolimatta kirja vakuutti minut sen verran vahvasti, että aion lukea myös sarjan jatko-osat, mikäli niitä suomennetaan.

Mukavia talvipäiviä!
-Anskubansku