Rauhallinen sunnuntaipäivä

Mukavaa sunnuntaita!
Päätin aamulla, että päivitän tänään blogiini kuvauksen kirjasta, jota olen lukenut jo pidemmän aikaa. Usein kuvitellaan, että jos kirjaa lukee pitkään, kyseessä ei ole kovinkaan mieluinen teos. Minä itse en lukijana ajattele juurikaan koskaan niin, ja tästä voin kiittää omaa äitiäni, sillä häneltä olen oppinut, että usein kirjasta huomaa aika nopeasti, onko se mieluinen ja jos näin ei ole, sen voi lopettaa heti hyvällä omallatunnolla. Tämä on ollut minulle lukijana hyvin tärkeä ohje ja suosittelen sitä lämpimästi myös muille lukemisesta nauttiville. Minulle se, että kirjan lukeminen vie kauan, tarkoittaa lähes aina päinvastaista suhtautumista meneillään olevaan teokseen. Silloin kirja on yleensä erityisen hyvä ja sitä haluaa siitä syystä säästellä ja siksi täytyy ottaa erityisen hyvän kirjan rinnalle ns. varjokirja, joka säästää tätä erityisen hyvää kirjaa. Tämäkin on kultainen ohje äidiltäni. Jos käytössäni on varjokirja, saatan toteuttaa kahden erillisen samanaikaisesti luettavana olevan kirjan lukemista niin, että luen kummastakin kirjasta lukuja vuorotellen tai sitten niin, että luen kirjasta kerrallaan muutaman luvun, minkä jälkeeen vaihdan kirjaa. Minulta itseltäni tämä on vaatinut tietynlaista harjoittelua, sillä olen yleensä lukijana sellainen, että jos luen jotain erityisen hyvää kirjaa, se tapahtuu niin ahmimalla, että jo pian surukseni huomaan, että joudun sulkemaan takakannen ja toteamaan, että suuri nautinto on nyt ohi, mutta tällä kertaa varjokirjasysteemi toimi hyvin, ja tämän kirjan, jonka tänään aion esitellä, lukemiseen kului hieman reilu viikko.
Tällä kertaa tämän kirjan sulkeminen ei ollut niin vaikeaa kuin yleensä, sillä kun nyt katson kirjahyllyssäni olevien lukemattomien kirjojen määrää, huomaaan, että luettavaa on vielä paljon, ja lisäksi olen varannut kirjastosta aika paljon kirjoja, joten mielenkiintoiset kirjat eivät varmasti tule loppumaan ihan heti. Ah, tällaisissa tilanteissa tajuan, kuinka ihanaa lukeminen on, maailma on oikeasti täynnä ihanaa luettavaa, eivätkä kirjat varmasti lopu kesken. Itse asiassa tänään löysin  netistä eri kustantamojen katalogeja ensi keväänä julkaistavista kirjoista, ja minusta alkoi tuntua, että elämästäni loppuu aika ja mahdollisuudet, niin paljon hyvänoloisia kirjoja julkaistaan taas ensi kevään aikana.
Varsinkin tällaisina päivinä, kun ulkona sataa kaatamalla vettä ja ruska on kauneimmillaan, on ihana oleskella kotona lämpöisissä vaatteissa, kuunnella sateen ropinaa, katsella välilllä ikkunasta kaunista luontoa ja uppoutua jonkun ihanan, koukuttavan kirjan maailmaan. Tämä viikonloppu on muutenkin ollut ihana, sillä palattuani perjantaina mukavalta uintireissulta, minut yllätettiin antamalla minulle laatikollinen suosikkijoulukonvehtejani. (joulu on jo aika lähellä). Tämän jälkeen aloin katsoa netistä yhtä suosikkisarjoistani, josta sain nauttia pitkään, sillä minulla olikin yllättävän monta jaksoa näkemättä. Tämän jälkeen luin vielä hetken kirjaa, jonka jälkeen nukahdin, ihana alku viikonlopulle.

Tästä postauksesta näyttääkin tukevan ennätyspitkä tuon alkusepustuksen pituuden takia, joten nyt on viimeinkin aika siirtyä blogini pääaiheen pariin, eli kirjan esittelyyn.

Clare Mackintosh- Lopun jälkeen

Suomentanut Päivi Pouttu-Delière

426 sivua

Gummerus

Max ja Pip ovat tosiaan rakastava pariskunta. Heillä on pieni poika Dylan, jota molemmat rakastavat todella paljon. Koska Dylan on alkanut kaatuilemaan hyvin usein, vanhempia on alkanut mietityttämään, onko pojalla kaikki hyvin. Pariskunta päättää ottaa asiasta selvää ja viedä pojan tutkimukseen. Heidän järkytyksekseen pojalta löydetään aivokasvain, eikä sitä pystytä poistamaan leikkauksen avulla kokonaan. Tämä on aiheuttanut Dylanille aivovaurion ja neliraajahalvauksen, ja hänet on kytkettävä hengityskoneeseen. Dylanin äiti Pip työskentelee lentoemäntänä ja isä Max yrityksen organisaatiokonsulttina, jonka vuoksi hänen työskentelynsä on lähes jatkuvaa matkustelua. Kirjassa kerrotaan tarinaa kolmesta eri näkökulmasta. Maxin, Pipin ja lastenlääkärinä Dylanin osastolla toimivan iranilaissyntyisen Leilan. Mielestäni oli mukavaa, että kirjassa oli muutama erilainen näkökulma. Dylanin molemmat vanhemmat olivat luonnollisesti hyvin huolissaan pojastaan, ja molemmilla on kova toive siitä, että poika toipuu kokonaan. Kun mitään ei näytä muutaman kuukauden sisällä tapahtuvan, sairaalan henkilökunta suosittelee heidän siirtyvän Dylanin kohdalla palliatiiviseen hoitoon, sillä sairautta ei pystytä enää parantamaan, mutta halutaan, että Dylanilla on loppuelämänsä ajan mahdollisimman mukava ja kivuton olo. Haastetta tähän tuo kuitenkin se, että vanhemmat ovat asiasta aivan eri mieltä, isä haluaisi, että poika siiretään toiseen sairaalaan, jonka tarjoavan hoidon ansiosta poika saattaa saada hieman lisää elinaikaa. Pip taas on sitä mieltä, ettei se ole hyvää elämää, ja että palliatiivinen hoito olisi ainoa oikea ratkaisu. Koska vanhemmat eivät pääse asiassa yhteisymmärrykseen, ratkaisu on tehtävä oikeusteitse. Mitä mieltä vanhemmat ovat ratkaisusta? Miten he suhtautuvat toisiinsa tämän jälkeen? Kumpi olisi parempi ratkaisu hengenvaarallisesti sairaalle pienelle pojalle?

Kirja herätti minussa paljon tunteita, se vaikutti jotenkin todella realistiselta. Pipin ja Maxin täytyi totutella sairaaalan teho-osaston tunnelmaan, ja pahimmalta minusta tuntui ajatella tilanteita, joissa osastolla olevat muut lapset toipuvat ja pääsevät kotiin, mutta heidän poikansa on hengenvaarallisesti sairas.

Mielestäni oli mielenkiintoista, että kirjassa kuvattiin tilanteita sekä siitä kulmasta, että Dylan siirretään toiseen sairaalaan saamaan hoitoja ja hän saa näin ollen hieman lisää elinaikaa sekä siitä, millaista elämä on silloin kun Dylanin annetaan kuolla silloin kun sen aika tulee. Jostain syystä koin, että välillä oli vaikea pysyä perässä siinä, mistä on milloinkin kyse. Kirja oli todella koskettava ja sekin, kuinka Dylanille lopulta käy, selviää kyllä lukiessa. Tapahtumilla on lisäksi suuria vaikutuksia myös Maxin ja Pipin parisuhteeseen, molemmat kokevat tilanteen haasteelliseksi ja etsivät itselleen toisiltaan salaa myös uutta romanttista seuraa. Miten kaksikon käy? 

Eräässä kohdassa Pip huomaa olevansa uudelleen raskaana, mikä pelottaa häntä suuresti. Uskaltaako hän synnyttää toisen lapsen, mitä jos tällekin tulee elämäänsä samankaltaisia haasteita kun  Dylanilla? Entä kuka on tulevan lapsensa isä?

Olen lukenut kaikki Clare Mackintoshin suomennetut teokset ja tykännyt niistä. Tämä oli hänen ensimmäinen kirjansa, joka on kategorialtaan jotain muuta kuin jännitystä, tämä oli mielestäni paras häneltä lukemani kirja. Oli mukavaa, että kirjailija oli vaihteeksi muuttanut teostensa genreä. Mielestäni kirja oli tunnelmaltaan surullinen, totuudenmukainen, mutta kuitenkin myös lämminhenkinen. Viimeisenä kirjasta löytyi kirjailijan viesti, joka sai tunteet jylläämään päässäni yhä kovempaa ja lisäsi tarinan totuudenmukaisuutta.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Anskubansku

Syksy on saapunut

Mukavaa alkusyksyä!
Viimeisestä blogipäivityksestäni on jälleen kulunut ihan liian paljon aikaa, joten ajattelin taas kokeilla herättää kirjoitusintoni eloon. Lukemisinto ei todellakaan ole vähentynyt, tuntuu jopa, että tänä vuonna olen lukenut jopa hiukan enemmän kuin aikaisemmin. Lähiaikoina olen lukenut muun muassa mielenkiintoista kotimaista rikoskirjasarjaa, josta minulla on juuri tällä hetkellä menossa kymmenes osa, hyllyssäni odottaa sarjan 11. osa ja lähiaikoina on ilmestymässä jo sarjan 12. osa. Harmittaa, etten ole tajunnut kirjoittaa sarjan aikaisemmista osista esittelyä, sillä sen vuoksi en voi kirjoittaa myöskään jälljelläolevista osista, koska sarjan kirjat liittyvät löyhästi toisiinsa ja yksittäisestä kirjasta keskeltä sarjaa on näin ollen vaikeaa kirjoittaa. Muutenkin lukijana minua on aina ärsyttänyt se, ettei  aina voi olla täysin varma siitä, ovatko kirjailijan kirjat itsenäisiä, jolloin tarina ei liity mitenkään kirjailijan muihin teoksiin, jolloin pystyy lukemaan minkä tahansa kirjan pelkäämättä, että  jotain oleellista on jäänyt huomaamatta, koska ei ole lukenut kirjailijan muita kirjoja. (onneksi kuitenkin joidenkin kirjojen takakannessa kerrotaan, onko kyseessä osa jostain pidemmästä kirjasarjasta, jonka osat kannattaa lukea järjestyksessä, vai onko teos itseäinen, jolloin kirjan voi lukea huoletta)
Mutta koska en ole tajunnut kirjoittaa blogiini tuosta loistavasta kotimaisesta kirjasarjasta, päätin herättää blogini henkiin yksittäisellä kirjalla, jonka ahmaisin alusta loppuun viimeisen parin vuorokauden aikana, ja onneksi sen seurassa viihtyikin niin hyvin, sillä se pitää palauttaa kirjastoon viimeistään huomenna. Onneksi lukeminen on nautinnollista riipumatta vuodenajasta. Kesällä lukeminen on ihanaa aurinkoisella terassilla, kun taas viileämpinä ja pimeämpinä aikoina on ihana maata peiton alla lukulampun valossa kiinnostava kirja kädessä.
Mutta nyt siirrytään vihdoinkin lupaamani kirjaesittelyn pariin.

Alex Michaelides- Hiljainen potilas

Suomentanut Antti Autio

454 sivua

Gummerus

Tunnettu taidemaalari Alicia Berenson on elänyt pitkään ihanassa avioliitossa valokuvaajana työskentelevän miehensä Gabrielin kanssa. Eräänä päivänä Alicia ampuu miestään kasvoihin, jonka jälkeen nainen mykistyy. Kokonaan. Tapaus päätyy sanomalehtien otsikoihin nopeasti, ja tapaus kohauttaa kansaa kovasti. Myös psykoterapeuttina työskentelevä Theo kiinnostuu tapauksesta suuresti. Theon lapsuus on ollut raskas, ja hän on halunnut psykoterapeutiksi auttaakseen muita ihmisiä, joilla on ollut samankaltaisia kokemuksia kuin hänellä itsellään.
Alicia on hoidossa Pohjois-Lontoossa sijaitsevassa oikeuspsykiatrisessa laitoksessa, ja kun sieltä avautuu työpaikka, Theo päättää tarttua tilaisuuteen ja kirjoittaa hakemuksen,  Jonkin ajan kuluttua Theo aloittaakin työt kyseisessä sairaalassa ja koettaa kaikin keinoin päästä Alician terapeutiksi. Theo onnistuu saamaan Alician asiakkaakseen. mutta istunnot ovat kovin hiljaisia. Theo yrittää saada naisen puhumaan keinolla millä hyvänsä. Eräänä päivänä Theo päättää vähentää Alician lääkitystä toiveenaan saada Aliciaan jonkinlaista yhteyttä. Yhtäkkiä Alicia hyökkää Theon kimppuun. Miksi?
Theolla on myös siviilielämässä ongelmia vaimonsa Kathyn kanssa. Kaksikko on ollut pitkään lähes erottamaton, mutta nyt Theoa epäilyttää. Miksi vaimo käyttäytyy kummallisesti? Onko mahdollista, että Kathylla on toinen mies? Eräänä päivänä Theo keksii, että haluaa nähdä Alician maalaujset ja pyytää apua Aician galleristilta. Päästyään katsomaan tauluja hän huomaa, että yhden teoksen nimi on Alkestis. Maalaus on aiheuttanut katsojissa monenlaisia, pääosin negatiivisia tunteita. Theo sen sijaan ymmärtää, että maalaaminen on tällä hetkellä Alician ainoa keino kommunikoida. Theo päättää lukea samannimisen näytelmän ja tajuaa, että  teoksen eräälle hahmolle käy samalla tavalla kuin Alicialle, tämä mykistyy ja kokee tietynlaisen kuoleman. Kokeeko Alicia samalla tavalla aviomiehen murhan jälkeen? Theo päättää tarjota Alicialle mahdollisuuden kommunikoida ja näyttää tunteita maalaamalla. Alician maalaukset ovat yllättäviä. Pikkuhiljaa Alician puhuminenkin alkaa. Eräänä päivänä Alicia päättää antaa päiväkirjansa Theolle. Siitä Theo saa paljon yllättäviä tietoja. Alicia kertoo kirjassaan muun muassa oudosta stalkkerista, joka on kulkenut heidän pihan lähettyvillä jo pitkään. Kenestä on kysymys? Päiväkirjasta löytyy myös paljon muutakin mielenkiintoista. Miten Alicialle käy? Onko hän tappanut miehensä?
Kirja oli mielenkiintoinen ihan alusta loppuun, se pitää lukijan otteessaan hienosti, etenkin loppu on mielenkiintoinen. Loppuratkaisua miettiessäni en ole täysin varma, mitä mieltä olin siitä. Toisaalta siinä oli jotain häiritsevää, mutta toisaalta tykkäsin siitä, koska tarinaa lukiessani ainakaan en keksinyt, mistä on kysymys.

Jos kirjailijalta julkaistaan lisää teoksia, tartun niihin mielelläni.
Mukavia syyspäiviä!
-Anskubansku

Järisyttävän, viihteellisen jännityskirjan lukemiseen ei todellakaan mene kauaa

Mukavaa kesäiltaa!
Monet saattavat ihmetellä, että miten voin lukea kirjoja näin nopeasti, sillä edellinen blogipäivitykseni on eiliseltä. On pakko myöntää, että tämänkertaisesta nopeudestani olen itsekin hieman yllättynyt. Mutta kuten otsikostakin voi päätellä, kirja, jonka, tällä kertaa esittelen, on viihteellinen, jännittävä ja varsin nopealukuinen. Sen seurassa todellakin viihdyin, sormet syyhysivät välillä jopa niin paljon, että oli vaikeaa päästää kirjaa pois käsistäni. Joten lähdetäänpä ottamaan selvää, mikä teos imaisi minut mukaansa näin tehokkaasti.

Camilla Läckberg- Kultahäkki

Suomentanut Aleksi Milonoff

350 sivua

Otava

Faye on elänyt Ruotsin Fjällbackassa vaikean lapsuuden, jota on värittänyt monet ikävät muistot. Aloittaakseen uudenlaisen elämän hän päättää muuttaa Tukholmaan ja aloittaa opiskelut kauppakorkeakoulussa. Opinnot alkavatkin hienosti, ja jonkin ajaa päästä tyttö tapaa Chrisin, josta tulee hänelle hyvin tärkeä ystävä jopa aikuisiälle. Jonkin ajan kuluttua Faye tutustuu myös Jackiin, johon rakastuu sokeasti. Jack on komea kauppakorkeakoulun opiskelija, joka haaveilee jopa oman yrityksen perustamisesta. Pariskunnan rakkaus syttyykin, he menevät naimisiin, saavat lapsen eikä rahanpuutetta todellakaan ole. Aluksi kaikki näyttääkin sujuvan hienosti, mutta loppujen lopuksi liian hienosta, kalliista maailmasta muodostuukin naiselle kultahäkki. Tilannetta ei suinkaan helpota se, että traumat lapsuudesta nostavat välillä päätään. Hän ei halua kertoa lapsuudestaan Jackille eikä ystävilleen. Suuren alkurakkauden jälkeen avioliittokin alkaa rakoilla, ja pahiten nainen järkyttyy, kun löytää miehensä heidän yhteisestä kodistaan toisen naisen seurassa. Hän loukkaantuu niin pahasti, että päättää alkaa suunnitella kostoa miehelleen. Kosto liittyy miehensä omistaman yrityksen alasajoon ja tässä onnistuakseen hän päättää perustaa oman kosmetiikkatuotteisiin keskittyvän yrityksen. Kostoon liittyy kuitenkin myös se, että Faye haluaa uskotella miehelleen, että heidän liitossaan on kaikki hyvin ja näin ollen kaksikko on paljon läheisissä väleissä. Todellisuudessa naisella on kuitenkin tarkoituksena myös satuttaa miestä lämpimien kanssakäymisten ohessa salaisesti. Eräänä päivänä Faye ilmoittaa Jackille, että hänen on lähdettävä työreissulle ja pyytää miestä vahtimaan tytärtä. Jack suostuu, mutta Faye järkyttyy kuullessaan, että hänen tyttärensä on kadonnut. Hän järkyttyy vielä pahemmin, kun saa kuulla Jackilta, ettei tämä muista, mitä pienen ajan sisällä on tapahtunut. Poliisien on pakko ryhtyä etsimään tyttöä ja äidin järkytykseksi poliisit löytävät verta, jossa on tyttären dna:ta. Onko mahdollista, että hänen lapsensa on kuollut? Mitä on tapahtunut? Onko Jack voinut tappaa tyttärensä? Kirja oli alusta asti viihdyttävä ja mielenkiintoinen, mutta mielestäni kirjan viimeiset sivut olivat kirjan parhaimmistoa. Onnistuiko Fayen kosto? Mitä kaikkea nainen keksii miehensä päänmenoksi? Saako Jack sellaisen rangaistuksen teoistaan, jonka Faye halusi? Mitä pariskunnan tyttärelle on todellisuudessa tapahtunut?

Fayen muiden ongelmien lisäksi hänen elämänsä kokee myös toisenlaisen kolauksen, kun hänen ystävänsä Chris sairastuu vakavasti. Faye haluaa järjestää ystävälleen häät ennen hänen kuolemaansa. Miten Chrisin käy, ehtiikö hän naimisiin?

Kirjassa säilyi jännitys ja viihteellisyys aivan viime hetkille saakka, ja kuten alussa jo mainitsin, viihdyin sen seurassa varsin hienosti. Välillä itseäni häiritsi tietynlainen epärealistisuus, mutta mielestäni se ei kuitenkaan ollut kovinkaan ratkaiseva tekijä. Plussaa kirja saa nopealukuisuudestaan ja siitä, että luvut olivar mukavan lyhyitä.

Eli, jos kaipaat viihteellistä jännityskirjallisuutta, Kultahäkki saattaa olla oiva valinta juuri sinulle!

Hyvää yötä!

-Anskubansku

Blogi herää henkiin viimein!

Ihanaa heinäkuun alkua!
Osaltani kirjoittaminen on jälleen harmillisesti vähentynyt. Lukeminen on kuitenkin ollut edelleen yhtä rakas harrastus ja siksi harmittaakin, ettei ole tullut blogia päivitettyä, sen verran hyviä kirjoja olen lähiaikoina lukenut, monet niistä olisivat todellakin ansainneet esittelyn, Katsotaan, kauanko päivitysintoni tällä kertaa kestää, mutta kuten olen ehkä täällä aikaisemminkin sanonut, toivon nyt todellakin, että se säilyisi edes hetken. Viimeksi lukemani kirja oli mielestäni pitkästä aikaa sellainen, jonka haluan blogissani ehdottomasti esitellä.
Sitä paitsi, kesässäni parasta on ehdottomasti ollut aurinko ja rauha terassilla, siinä kelpaa rauhoittua kirjan parissa, on ihana poistua reaalimaailmasta mielenkiintoisen kirjan maailmaan ja sen huomaaakin siitä, että olen varsin pienen ajan sisällä lukenut monta kirjaa. Nyt on aika siirtyä tämänkertaisen kirjaesittelyn pariin, tervetuloa matkaan.

Anna Ekberg- Uskottu nainen

Suomentanut Katarina Luoma

416 sivua

Minerva

Eläköitynyt rikospoliisi Holger Andreasen on työuransa jälkeen täysin varma siitä, kuinka eräät rikokset toteutettiin ja päättääkin kertoa siitä tyttärelleen Josefinelle. Christian ja Leonora ovat eläneet yhdessä jo pitkään. Kaksikolla on jo aikuistuva poika, joka on vakavasti sairas. Tämän vuoksi Leonora on joutunut keskeyttämään uransa taitavana viulistina. Christian taas etenee rakennusurallaan varsin nopeaa tahtia, ja eräänä päivänä hän huomaa tuntevansa lämpimiä tunteita myös rakennustyömaalla työskentelevää, huomattavasti nuorempaa naista Zeniaa kohtaan, Eräänä yönä Leonoraa ihmetyttää, sillä Christian saa keskellä yötä useamman tekstiviestin. Christian turvaa selustansa väittämällä, että töissä on meneillään haastava vaihe. Totuus on kuitenkin jotain aivan muuta, tunteet nuorempaa naista kohtaan lämpenevät koko ajan lsäää. Christian päättää kuitenkin olla kertomatta Leonoralle asiasta, sillä pelkää liikaa vaimonsa reaktiota. Christianilla on mielessään hirveitä keinoja päästä eroon vaimostaan. Eräänä päivänä mies lähtee auton kanssa lähelle sellaisia alueita, joissa vaimo tykkää lenkkeillä, suunnitelmanaan tappaa vaimo ajamalla tämän yli. Hetken päästä hän huomaakin kaukaisuudessa pienen mustan pisteen ja on täysin varma tulijasta, päättää ottaa vauhtia ja murskaakin lenkkeilevän naisen täysin.

Christian vaikuttaakin varsin onnelliselta, nyt hän voisi aloittaa täysin uuden elämän tuoreen ihastuksenkohteensa, Zenian kanssa. Jonkin ajan kuluttua Christian kokee kuitenkin suuren järkytyksen. Palatessaan kotiin hän huomaa, että Leonora on kotona. Christian alkaa pohtimaan kenet hän on tappanut. Iltapäivälehdet huutavat otsikoissaan, että yliajotapahtuman syyllinen tulisi löytää mahdollisimman pian. Christian ei pysty paljastamaan syyllisyyttään Leonoralle, mutta mies pohtii paljon, kuinka ratkaisisi ongelmansa helpoiten. Tulisiko tilanne tunnustaa suoraan poliisille? Eräänä päivänä Christian onkin hyvin lähellä tunnustamista, hän on päässyt jopa poliisiasemalle asti, mutta huomaakin pian, ettei tunnustaminen olekaan niin helppoa. Hän pohtii jopa pääsevänsä helpommalla päättämällä omat päivänsä. Mutta missä välissä hän sen tekisi, olisiko se helpompaa tehdä juuri ennen pojan valmistujaisjuhlia vai hyvin pian niiden jälkeen?

Kun Leonora viimein saa selville, että Christianilla oli suunnitelmissa tappaa hänet, nainen luonnollisesti suuttuu ja hänellä on miehelleen kovat vaatimukset. Mistä on kysymys? Miten tarina lopulta päättyy? Kuka kuolee ja kuka jää eloon? Onko Leonorakaan täysin puhdas pulmunen

Anna Ekbergin Uskottu nainen oli mielestäni todellinen jännityskirja ja sitä lukiessa koin paljon hurjia tunteita. Ehkä juuri hurjuutensa vuoksi viihdyinkin kirjan parissa varsin hienosti. 

Kirjassa oli mielestäni kuitenkin myös kohtia, jotka olivat hieman tylsempuä ja välillä varsinkin alussa pohdinkin, jaksanko lukea kirjan loppuun. Kirjan loputtua olin kuitenkin tyytyväinen, että luin sen. 

Ja jos sarja vielä tulevaisuudessa jatkuu, aion tarttua jatko-osiinkin varsin suurella mielenkiinnolla.

Mukavaa viikonjatkoa!

-Anskubansku

PS: Olen lukenut myös sarjan avausosan Salattu nainen, ja myös siitä löytyy esittely blogistani.

Helppolukuinen ja melko viihdyttävä lukukokemus

Mukavaa lauantai-iltaa!
Pari päivää sitten päätin vihdoin tarttua kirjaan, joka on odottanut vuoroaan hyllyssäni melko pitkään. En oikeastaan osaa selittää, miksei kirja ole aiemmin juurikaan houkutellut, mutta luulen, että osasyy voi olla kirjan kannessa, joka ei jostaiin syystä ole houkutellut minua tarttumaan teokseen, mutta loppujen lopuksi päätin antaa sille mahdollisuuden, ja lukemisen lopetettuani voin todeta, että olen ratkaisuuni varsin tyytyväinen. Kirja oli ihan koukuttava ja jännittävä, joskaan en antaisi sille suosikkikirjan arvoa. Eiköhän nyt ole aika kuvailla teosta tarkemmin.

Gin Phillips- Niin kuin me olisimme kauniita

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

303 sivua

S&S

Joan ja hänen nelivuotias poikansa Lincoln ovat viettämässä mukavaa päivää eläintarhassa. Päivä on kääntymässä iltaan ja eläintarhaa ollaan sulkemassa. Heidän ollessaan lähellä portteja Joan huomaa kuitenkin jotain järkyttävää. Massamurhaajat ovat vallanneet alueen, ja ampuvat sekä ihmisiä että eläimiä. Joan päätttää, että hänen ja poikansa on piilouduttava takaisin eläintarhaan. Tästä alkaa muutamia tunteja kestävä selviytymistarina, jossa Joan koettaa kuumeisesti suojella sekä itseään, että poikaansa, He koettavat jatkuvasti löytää tarhasta paikkoja, joihin he pystyisivät piiloutumaan niin, etteivät tarhassa liikkuvat miehet onnistuisi näkemään heitä. Hän myös kertoo pojalleen, kuinka tärkeää on pysyä aivan hiirenhiljaa. Välillä Lincoln muistaa ohjeistuksen hienosti, toisinaan taas Joan joutuu pelkkäämään hieman enemmän, sillä heti, jos poika pitää vähänkin kovempaa ääntä, tai jopa aivastaa, tilanne voi muuttua hyvinkin kohtalokkaaksi. Jossain vaiheessa soi Joanin oma puhelin, joka säikäyttää hänet pahanpäiväisesti, hänen on saatava se nopeasti äänettömälle. Hän onnistuu kännykkänsä ansiosta viestittelemään miehensä kanssa, mutta niissäkin tilanteissa Joanin on oltava erityisen tarkka, sillä kukaan ei saa huomata puhelimen näytössä palavaa valoa. Kirjaa lukiessa ja kaksikon kohtaloa jännittäessä oli mukava myös huomata, kuinka lämminhenkisen parivaljakon kaksikko keskenään muodostaa. Heillä on paljon yhteistä, ja parasta kirjassa oli mielestäni juurikin Joanin äidinvaiston kuvaaminen näinkin pelottavassa tilanteessa. Joan tekee kaikkensa, jotta hänen pojallaan on kaikki mahdollisimman hyvin. Erityisen plussan teos saa minulta miljöönsä vuoksi. En ole ikinä lukenut jännityskirjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat eläintarhaan. Vaikka kirja onkin jännittävä, ja välillä sain kokea jopa pieniä pelontunteita pohtiessani kaksikon kohtaloa, olen kuitenkin tyytyväinen, että vaikka tarhassa liikkuu pelottavia ihmisiä aseineen, väkivallalla kirjassa ei juurikaan mässäillä.
Lukiessa oli kuitenkin pelottavaa huomata, että nykymaailmassa samantapaisia asioita kuin kirjassakin, voisi hyvin tapahtua myäös reaalimaailmassa. Kirjaansa Phillips on ottanut  mukaansa myös muutaman muun henkilön, jotka tuovat tarinaan hieman lisää näkökulmia,  mutta valitettavasti heidän roolinsa tarinan kannalta jää melko pieneksi.
Vaikka kirjan tarina olikin mielestäni mielenkiintoinen, mietin välillä, riittääkö tarinassa tapahtumia kirjan paksuuden verran, välillä tuntui, että tarinaa olisi voinut ehkä typistää hieman. Aivan kuin tarina olisi välillä junnannut hieman paikoillaan. Tämän takia oli mielestäni hyvä, että kirja oli melkoisen nopealukuinen. Kuitenkin mielestäni tarina on sen verran mielenkiintoinen ja helppolukuinen, että olen tyytyväinen siihen, että luin tarinan loppuun. Kirjan loppu on mielestäni hieman outo, tuntui jotenkin, että tarina loppuu kuin seinään, eikä kirjailija anna ratkaisua kaikkeen, mihin olisin lukijana halunnut vastauksen. Tämä on kuitenkin voinut olla kirjailijan tietoinen päätös, jolla hän on antanut lukijan vapaasti pohtia, miten tarina mahdollisesti päättyy, sellainenkin ajatusleikki on kuitenkin välillä ihan mukavaa.

Vaikka Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita aiheutti ennen lukemisen aloittamista tietynlaisia ennakkoluuloja, olen kuitenkin tyytyväinen, että tartuin kirjaan ja luin sen loppuun. Kuten jo aluksi mainitsin, mistään mestariteoksesta ei kuitenkaan ole mielestäni kysymys. Jos kirja tulisi arvostella tähdin, antaisin sille kolme tähteä. Uskon kuitenkin, että jos kirjailijalta suomennetaan jatkossa lisää jännityskirjoja, tartun niihin varsin innokkaasti.
Hyvää yötä!
-Anskubansku

Nautinnollinen pääsiäinen mielenkiintoisen kirjan parissa

Moikka pitkästä aikaa!
Olen vihdoinkin päässyt takaisin blogin pariin. Lähiaikoina olen edelleen lukenut totuttuun tahtiin monta kirjaa, mutta jostain syystä into kirjoittamiseen on hieman vähentynyt. Päätin kuitenkin, että maanantai-iltapäivä on oiva aika herätellä kirjoitusintoa, sillä pääsiäisen aikana olen lukenut yhden jännittävän kirjan, joka ei pitkästä aikaa ole fyysisesti raaka, vaan tällä kertaaa kyseessä on psykologisesti jännittävä teos. Lisäksi outoa mielestäni on, että kirja on jollain tavalla viihteellisesti kirjoitettu, vaikka kirja onkin jännittävä. Nyt on aika kertoa teoksesta tarkemmin.

Lisa Jewell- Sitten hän oli poissa

Suomentanut Karoliina Timonen

404 sivua

WSOY

Laurie Mack on kolmen lapsen äiti. Eräänä päivänä heistä nuorin, 15-vuotias Ellie Mack katoaa jäljettömiin matkalla kirjastoon. Laurie suree lastaaan pitkään, minkä vuoksi koko muu perhe unohtuu. Hänen aviomiehensä Paul on lähtenyt toisen naisen matkaan, sekä lapset Hanna ja Jake elävät omillaan, eivätkä juurikaan ole tekemisissä äitinsä kanssa.  Eräänä päivänä metsästä löytyy Ellien reppu, sekä tytölle kuuluvia luita. Tilanne vaikuttaa selvinneen ja hänelle järjestetään hautajaiset. Vuosien jälkeen Laurie tapaa läheisessä kahvilassa mukavan miehen, Floydin, johon hän rakastuu oitis. Tunne on molemminpuolinen ja suhde syvenee hyvin nopeasti, sillä kaksikko käy treffeillä useasti. Eikä aikaakaan kun Laurie vierailee ensimmäistä kertaa Floydin luona. Laurie on innoissan, mutta astuesssaan ovesta sisään, hän järkytyy. Floydin tytär Poppy muistuttaa huomattavasti Ellietä. Miten se on mahdollista? Ellien eläessä matematiikka on ollut lähellä tytön sydäntä. Hän päättääkin pyytää äidiltään yksityistunteja, sillä hän haluaa pärjätä parhaiten koulussa. Laurie päättää kysyä lähellä asuvilta ihmisiltä, tuntevatko he mukavaa yksityistunteja antavaa opettajaa. Hetken kuluttua perheen kotona alkaakin käydä mukavanoloinen opettaja. Ellie alkaa viihtyä tunneilla, ja on lähes varma, että tulee pärjäämään tulevissa kokeissa hienosti. Jonkin ajan kuluttua tyttö kuitenkin huomaa, että opettajassa on jotain kummallista, ja hän haluaa lopettaa yksityistunnit vedoten kiireeseen. Hän päättää kuitenkin olla kertomatta äidilleen todellista syytä.

Jonkin ajan kuluttua Ellie tapaa opettajan sattumalta ja opettaja päättää houkutella Ellien luokseen auttaakseen häntä valmistautumaan tulevaan, tärkeään kokeeseen. Mietittyään hetken Ellie päättää suostua, mutta todellisuudessa opettajalla on hurjia suunnitelmia. Hetken kuluttua Ellie nimittäin huomaa, että hänet on suljettu kellariin. Mitä naisella on mielessään? Ellie joutuu kokemaan kellarissa hirvittäviä asioita. Floydin ja Laurien rakkaus kestää jonkin aikaa. Lopulta Floyd tajuaa, ettei hän voi jatkaa elämää Laurien kanssa, vaan hänellä on tunnustettavaa. Laurie menee eräänä päivänä Floydin työhuoneeseen. Tietokoneella on tiedosto, jonka Floyd pyytää Laurien avaamaan.

Seuratessaan videota Laurielle selviää monia asioita. Mitä Ellielle on tapahtunut? Entä miksi Poppy näyttää niin Ellieltä? Kuka on syyllinen tapahtuneelle? Videolla Floyd myös ilmoittaa, että hänen mielestään teko on niin hirvittävä, että Lauriella on oikeus ottaa Poppy perheeseensä.

Laurie päättää tehdä niin. Hän on edelleen surullinen Ellien kuolemasta, mutta Poppyn saapuminen perheeseen on helpottanut oloa hieman. Hänen välinsä omiin lapsiinsakin paranee huomattavasti, hänen mielestään on mukava huomata, kuinka hyvin Hanna ja Poppy tulevat toimeen keskenään.

Minä itse pidin kirjasta paljon. Jostain syystä välillä tarina tuntui hieman tylsältä, mutta pienehkön tylsän vaiheen jälkeen kirjassa tapahtui jotain mielenkiintoista, ja sen jälkeen sivut kääntyivätkin kuin itsestään. Mielenkiintoisimmat kohdat olivat mielestäni ne, joisssa seurattiin Ellien elämää kellarissa. Jostain syystä Ellien kohtalo yllätti minut, se aiheutti välillä kylmiä väreitä, minua harmittaa, etten voi juurikaan kertoa enempää, jotta jännittävä juoni säilyy.

Plussaa kirja saa myös jo alussa mainitsemastani viihteellisyydestä. Vaikka kirja on aiheeltaan raskas, se on mielestäni kirjoitettu kevyesti ja hieman viihteellisesti, minkä vuoksi tarinaa oli helppoa ja miellyttävää seurata.

Mukavia kevätpäiviä!

-Anskubansku

Rentoa sunnuntaita!

Moikka!
Tämä sunnuntai on todellakin ollut rento. Päätin aamulla herätessäni, että tämän päivän pyhitän täysin rakkaalle lukuharrastukselleni. Jokin aika sitten vietettiin virallista Lukurauhan päivää. Intohimoisena lukijana minua on siitä asti harmittanut, etten pystynyt täysin toteuttamaan sitä silloin. Tämän vuoksi siis päätin, että tänään on oiva päivä omalle Lukurauhan päivälleni. Tämän lisäksi ulkona on uskomattoman talvisen näköistä, joten on jälleen ihanaa istua rauhallisesti omassa huoneessa loistavan kirjan parissa tietoisena siitä, ettei tänään tarvitse miettiä tai tehdä mitään. Tällä viikolla luin jo varsin innoissani yhden kotimaisen teoksen, mutta päätin olla kirjoittamatta siitä, sillä en oikein tiennyt, mitä olisin siitä kirjoittanut. Loppuviikosta tartuin innokkaana yhteen ruotsalaiseen esikoisteokseen, jonka sain juuri päätökseen. Lukeminen oli mielestäni niin nautinnollista, että jos jättäisin kirjoittamatta siitä, en antaisi sitä ikinä itselleni anteeksi. Joten siirrytäänpä kirja-arvostelun pariin!

Stina Jackson- Hopeatie

Suomentanut Jaana Nikula

285 sivua

Otava 

Lennart "Lelle" Gustafsson on saattanut 16-vuotiaan Lina-tyttärensä bussipysäkille, josta tämän on ollut määrä nousta bussiin, Näin ei ole kuitenkaan koskaan tapahtunut, vaan tyttö on kadonnut. Kolme vuotta tapahtuneen jälkeen poliisi on lopettanut aktiiviset etsintänsä. Lelle sen sijaan ei ole, sillä hänen on saatava tietää, mitä hänen tyttärelleen on sattunut. Hän ajaa päivittäin Pohjois-Ruotsia halkovaa Hopeatietä pitkin, ja koluaa jokaisen vastaantulevan paikan. Hän ei todellakaan aio luovuttaa, sillä outo toivo nostaa päätään tasaisin väliajoin. 

Jonkin ajan kuluttua alueen lähistölle Norrlantiin muuttavat Silje, sekä hänen teini-ikäinen tyttärensä Meja. Silje on viimein löytänyt itselleen miehen, Torbjörnin, jonka luokse kaksikko päättää muuttaa. Muutettuaan Silje huomaa, että päätös ei ehkä ollutkaan paras mahdollinen, mutta on kuitenkin sitä mieltä, että jatkuva muuttaminen saa riittää. Mejakin alkaa kyllästyä olosuhteisiin, sillä äidin pääasialliset harrastukset ovat viininlitkiminen sekä maalaaminen. Meja päättää hakea itselleen toisenlaista seuraa saadakseen elämäänsä lisää sisältöä. Eräänä päivänä hän törmääkin mukavanoloiseen poikaan Carl-Johaniin, joka asuu perheensä kanssa noin kymmenen kilometrin päässä Mejan asuinalueesta. Carl-Johanilla on myös mukavanoloiset veljet, eikä aikaakaan, kun Meja alkaa viettää yhä enemmän aikaa tämän kyseisen perheen seurassa. Meja tuntee olonsa miellyttäväksi, aivan kuin hän kuuluisi ensimmäistä kertaa elämässään mukavaan, välittävään perheeseen, mutta  jonkin ajan kuluttua tyttö huomaa, että jotain outoa tässäkin perheessä on. Perheen isä kertoo Mejalle, että heidän perheessään ei ole tapana käyttää esimerkiksi kännyköitä. Tyttö huolestuu, sillä häntä alkaa mietityttää, miten hän saa äitinsä kiinni tarpeen niin vaatiessa. Hänelle kuitenkin kerrotaan, että perheessä on lankapuhelin, jonka välityksellä tyttö voi olla yhteydessä äitiinsä niin paljon kuin haluaa. Lisäksi, jos Meja haluaa viettää aikaa perheen kanssa, hänen on osallistuttava ahkerasti perheen yhteisiin työtehtäviin. Aluksi kaikki alkaa sujua hienosti, mutta jonkin ajan kuluttua alkaa tapahtua jotain kummallista, jopa pelottavaa.

Lelle on Mejan opettaja, ja jonkin ajan kuluttua kaksikon välille syntyy erityinen yhteys. He saavat tukea toisistaan, Lelle pystyy juttelemaan Mejalle lähes kaikesta, jopa kadonneesta tyttärestään Linasta. Eräänä päivänä heille selviää, että myös eräs toinen tyttö on kadonnut. Mistä on kyse? Liittyvätkö Linan ja uuden tytön katoamiset jotenkin toisiinsa? Lelle käy välillä jopa vietailulla Mejan uudessa kodissa. Eräänä päivänä Lelle kuitenkin huolestuu, siillä Mejaa ei ole hetkeen näkynyt koulussa, ja siksi Lelle päättää ottaa selvää, mistä on kysymys ja lähtee vierailemaan Mejan uuden perheen luona, sillä luokalla on ollut tärkeä matematiikan koe, eikä Meja ole päässyt osallistumaan siihen. Lellen kysyessä, miksi Meja ei ole pitkään aikaan ollut koulussa, perhe väitti kivenkovaa, että tyttö on sairastunut sitkeään influenssaan. Onko kyse kuitenkaan tästä? Jonkin ajan päästä selviää, että tyttö on joutunut ongelmiin bunkkerissa. Siellä on myös eräs toinen tyttö. Siellä oltavat eivät olleet todellakaan parhaat mahdolliset. Miten kaksikko on sinne joutunut? Onko Mejan uudella perheellä puhtaat jauhot pussissa? Miten tarina päättyy? Selviääkö Meja? Entä mitä Lellelle käy? Selviääkö hänen kadonneen tyttärensä Linan kohtalo?

Tämän kaiken saat selville tarttumalla Stina Jacksonin loistavaan esikoisteokseen, Hopeatie.

Kirja todellakin nappaa lukijan tehokkaasti mukaansa. Mielenkiintoisuutensa lisäksi kyseessä on melko helppolukuinen kirja. Ainoa miinus kirjassa mielestäni on, ettei sitä ole jaettu kunnolla varsinaisiin lukuihin. Kun halusin keskeyttää lukemisen, piti välillä miettiä, mihin kohtaan lukeminen on järkevää keskeyttää, jotta lukemisen jatkaminen seuraavalla kerralla tuntuisi mahdollisimman luonnolliselta. Kyseessä oli kuitenkin mielestäni täydellinen kirja oman Lukurauhan päivän viettämiseen. Päivä on mielestäni niin mukava, että aion viettää tällaisia myös myöhemmin, varmaan jo tänään aloitan seuraavan kirjan lukemisen.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Anskubansku

Mukavaa maaliskuuta!

Moikka!
Ihanaa ajatella, että ainakin kalenterin mukaan kevät on saapunut. Vaikka tällä hetkellä ulkoilma on jälleen tuntunut melko kylmältä, on ollut mukava huomata, että varsinkin päivisin aurinko lämmittää jo mukavasti ja päivällä on jo selkeästi enemmän pituutta, päivisin riittää jo hiukan enemmän energiaa verrattuna esimerkiksi pimeään ja harmaaseen marraskuuhun. Harmikseni huomasin, etten ole pitkään aikaan päivittänyt blogia, ja siksi ajattelin korjata tilanteen. Kirjoja olen kyllä edelleen lukenut paljon, mutta niistä kirjoittaminen on joko ollut liian haastavaa tai olen joutunut keskeyttämään kirjan, joka on aluksi tuntunut mielenkiintoiselta, mutta tarinan edetessä tunnelma on jotenkin lässähtänyt. Muutaman viime päivän aikana olen kuitenkin taas lukenut yhden todella mielenkiintoisen kirjan. Takakannen suljettuani harmittelinkin jälleen kerran, miksi kaikki hyvät kirjat ovat niin lyhyitä. Toivon todella, että kirjahyllyssäni odottavat kirjat tarjoavat minulle lisää samankaltaisia lukunautintoja, kuin tämä kirja. Nyt on aika siirtyä kirja-arvostelun pariin.

Mary Higgins Clark- En sua silmistäni saa

Suomentanut Hilkka Pekkanen

244 sivua

Tammi

Eräänä aamuna lukiolaistyttö Kerry löytyy kuolleena oman pihansa uima-altaasta. Edellisenä iltana pihalla on vietetty juhlia sillä aikaa, kun Kerryn vanhemmat ovat hakemassa tytön siskoa Alinea takaisin kotiin. Järkytys on luonnollisesti suuri ja Aline päättää alkaa selvittämään, mitä on tapahtunut. Aline työskentelee koulussa opinto-ohjaajana, joten hän pystyy kätevästi jatko-opintosuunnitelmien ohella kysyä oppilailta, tietävätkö he jotain juhlaillan tapahtumista. Pian pihalta löydetään golfmaila, jonka varresta löydetään sormenjälkiä. Epäiltyjen listalla on muun muassa Kerryn poikaystävä Alan ja tutkimusten edetessä hänet otetaankin tutkintavankeuteen. Onko poikaystävä voinut todellakin murhata tyttöystävänsä? Perheen naapurissa yhdessä äitinsä kanssa asuu vaikeasti kehitysvammainen poika Jamie, joka väittää kivenkovaa nähneensä huoneensa ikkunasta, mitä pihalla on tapahtunut. Hänen mukaansa Kerry on ollut siivoamassa pihaa juhlien jälkeen, kun tytön poikaystävä on saapunut toivottamaan tytölle hyvää yötä, suudellut häntä, ja tämän jälkeen poistunut pihalta, eikä Kerryllä ole vielä tällöin ole ollut mitään hätää. Pojan mukaan pihalla on käynyt "iso poika", joka on halunnut pahaa Kerrylle. Jamien isä on aikaisemmin kutsunut häntä "isoksi pojaksi" ja tästä johtuen Jamien äiti Marge pitää erittäin tärkeänä, ettei tieto pääse poliisien korviin. Tutkimusten tuoksinnassa näin kuitenkin pääsee käymään ja epäilykset heräävät. Onko Jamie voinut murhata Kerryn? Haasteita tilanteeseen tuo Jamien kehitysvammaisuus. Kuinka vahvasti pojan kertomuksiin voi luottaa?

Tutkimusten ohella Aline jatkaa töitään opinto-ohjaajana. Eräänä päivänä hän tapaa Valerie-nimisen tytön. Valerie on Kerryn ystävä, ja ennen kuolemaansa Kerry on pelannut Valerien kanssa samassa haavipallojoukkueessa. Valerie vaikuttaa Alinen mielestä alakuloiselta, jopa masentuneelta. Ollessaan yhteydessä tytön vanhempiin Alinelle selviää, että myös he ovat pohtineet, onko Valeriella kaikki hyvin. Onko tytöllä jotain salattavaa? Kun tytöltä yritetään selvittää, mitä hänelle kuuluu, hän paljastaa karmaisevan seikan haavipallojoukkueen valmentajasta. Tämä on tehnyt Valerielle jotain karmaisevaa. Asian selvittyä epäilykset heräävät jälleen. Onko haavipallpjoukkueen valmentaja kohdellut myös Kerryä karmaisevasti? Selviääkö Kerryn murhaaja viimein? Miten käy Alanin, pääseekö hän vihdoinkin pois tutkintavankeudesta?

Karmaisevien tutkimusten rinnalla Aline ja muu perhe yrittävät elää mahdollisimman normaalia elämää. Hän on tutustunut samanaikaisesti erääseen poliiseista läheisesti. Olenkin tyytyväinen, että kirja päättyy karmeiden käänteiden jälkeen pääosin positiivisesti. Pariskunta on mennyt naimisiin ja lähitulevaisuudessa haaveissa saattaa siintää myös perheenlisäys.

Mielestäni En sua silmistäni saa oli hirvittävä, mutta mielenkiintoinen lukukokemus. Kirjaa oli mielestäni helppo seurata etenkin siksi, että luvut olivat sopivan lyhyitä. Mielenkiinto säilyi loppuun asti ja kuten jo aikaisemmin sanoin, oli kivaa, että tarina päättyi päällisin puolin positiivisessa hengessä.

Mukavaa maaliskuun ensimmäistä viikkoa!

-Anskubansku 

Kirja, jonka parissa kyyneleet olivat useaan otteeseen hyvinkin lähellä

Mukavaa perjantaita!
Viime päivinä olen lukenut lähes ahmimalla kotimaisen kirjan, joka on erittäin koskettava kuvaus, kirjailijan omakohtainen kertomus perheenisänä olemisesta ja siihen liittyvistä haasteista. Kuten olen useamman kerran blogissani maininnut, yleensä kotimainen kirjallisuus ei juurikaan sykähdytä, mutta tässä on teos, jonka lukeminen oli samanaikaisesti erittäin nautittavaa sekä raskasta juurikin totuudenmukaisuuden ja omakohtaisuuden vuoksi. Yleensä kirjaa lukiessani tunteet eivät nouse kovinkaan vahvasti pintaan, mutta tätä lukiessani huomasin, että pala on usein kurkussa, eivätkä kyyneleet todellakaan olleet kaukana. Siirrytään tarkemman esittelyn pariin, jotta saatte tietää, mistä on kyse.

Juha Itkonen- Ihmettä kaikki

294 sivua

Otava

Kirja kertoo tarinaa perheestä, johon kuuluvat äiti, isä sekä kaksi poikaa. Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan raskautta, joka saa yhtäkkiä yllättävän käänteen. Eräänä yönä äiti herää yllättäen lapsivedenmenoon raskauden alkuvaiheilla. Lääkärin antamat uutiset järkyttävät, sillä vähäisen lapsiveden vuoksi lapsen keuhkot eivät pääse kehittymään normaalisti. Pariskunta jää suurten eettisten kysymysten äärelle. Tulisiko raskautta jatkaa vai olisiko se parempi keskeyttää? Lapsi ei välttämättä syntyisi terveenä, olisiko elämä silloin ihmisarvoista? Seuraa pitkä tapahtumasarja, jossa seurataan pariskunnan pärjäämistä suomalaisen terveydenhuollon keskellä. Haastavan päätöksen lomassa pariskunnan on pohdittava myös sitä, miten parisuhde tai muu perhe tulee tilanteen kestämään? Kirja sisältää sekä perheen arkielämän kuvaamista haastavan tilanteen keskellä, mutta sen lisäksi pohditaan paljon elämän perimmäisiä kysymykaiä. Onko Jumalaa olemassa? Kuinka yksin ihminen tuntuukaan olevan, kun hänet laitetaan yhtäkkiä tekemään suuria päätöksiä? 

Yllätykset eivät suinkaan lopu tähän. Kirjan toinen osa nimittäin kertoo ajasta, jolloin perheen äiti on jälleen raskaana, ja tällä kertaa vauvoja onkin kaksi. Tunteet ovat tälläkin kertaa hyvin ristiriitaisia. On herännyt varovainen toivo. Samalla mielessä jyllää edellisen raskauden mukanaantuoma pelko. Olisiko todellakin mahdollista, että lapsia syntyisi kerrallaan kaksi? Eikä aikaakaan, kun vanhemmat löytävät itsensä vastasyntyneiden teho-osastolta kahden todella pienen ja heiveröisen lapsensa kanssa, Toinen heistä on poika ja toinen on tyttö. Etenkin isä on innoissaan, sillä hän on saanut ensimmäisen tyttärensä. Ilon ja onnellisuuden keskellä myös pelko nostaa välillä päätään. Lapset ovat hyvin pieniä  Heidän ensimmäinen "kotinsa" on pikkuinen kaappi ja vauvojen ympärillä on paljon piippaavia laitteita ja heissä on kiinni paljon erilaisia johtoja. Vaatteet heidän päällään ovat aivan liian suuria ja kaikkein pienimmän kokoinen vaippakin on aivan liian suuri. Pikku karhuksi ja Pikku tiikeriksi nimetyt lapset aloittavat kamppailunsa. Vanhempia pelottaa vierailla lastensa luona, sillä koska vaan voi tapahtua mitä vaan. Onneksi vastasyntyneiden teho-osaston henkilökunta on mukavaa ja ymmärtäväistä. Se tuo turvaa myös vanhempien päiviin lastensa seurassa. 

Kirjaa lukiessani toivoin todellakin, että tarinalla olisi onnellinen loppu. Pienten kaksosten ensimmäisiä hetkiä ja pikkuhiljaa tapahtuvaa kehittymistä on ihanaa seurata. Vaikka kirjan aihe on raskas, tarina oli mielestäni lämminhenkinen. Kirjassa samanaikaisesti parasta ja kamalinta on sen henkilökohtaisuus. Mietin usein lukiessani, millaiselta on tuntunut elää sellaista elämää.

Rentouttavaa viikonloppua!

Anskubansku

Rentoa lauantai-iltaa!

Moikka!
Muutaman viime päivän aikana on ollut jälleen mukava huomata, miten vapauttavaa on lukea välillä, kevyempää, pitkälti rakkaussuhteiden ympärille rakennettua tarinaa. Joskus nimittäin tuntuu, että esimerkiksi jännityskirjallisuutta lukiessa pysyäkseen juonessa kunnolla perässä, aivojen täytyy raksuttaa oikein kunnolla, varsinkin jos esimerkiksi henkilöhahmoja tai tapahtumia on paljon. Viimeksi lukemani kirja on kuitenkin sellainen, jota lukemalla oli muun muassa helppoa päättää päivä, aivot pystyi nollaamaan tämän avulla täysin. Joten eiköhän siirrytä arvostelun pariin.

Josie Silver- Ole minun

Suomentanut Satu Leveelahti

429 sivua

Otava

Tarinan keskiössä ovat ystävykset Laurie ja Sarah, jotka ovat juuri valmistuneet yliopistosta journalismin alalta ja etsiskelevät hieman itseään ja paikkaansa työelämässä. Laurie nimittäin on työskennellyt jo jonkun aikaa vasten tahtoaan hotellin vastaanotossa. Naiset asuvat kimppakämpässä Lontoon keskustassa ja ystävyys on syvää. Eräänä päivänä Laurie istuu bussissa odottamassa liikkellelähtöä. Juuri ennen lähtöä Laurien silmät osuvat bussipysäkillä istuvaan komeaan mieheen, Jackiin. Myös Jack huomaa Laurien ja on juuri aikeissa nousta bussiin jutellakseen Laurien kanssa, mutta juuri sillä hetkellä bussi lähtee liikkeelle. Seuraavan vuoden ajan Laurie etsii kuumeisesti bussipojaksi nimeämäänsä miestä, Myös Sarah päättää auttaa ystäväänsä etsinnöissä. Eräänä päivänä Laurie ja Jack kuitenkin tapaavat toisensa varsin kiusallisessa yhteydessä. Sarah nimittäin esittelee ystävävälleen poikaystävänsä. Laurien järkytykseksi kyseessä on bussipoika eli Jack. Laurien harmiksi Jack näyttää olevan palavasti rakastunut Sarahiin. Onko mitään tehtävissä? Tarinaan tuodaan kuitenkin myös Jackin näkökulma. Hän vaikuttaa olevan yhtä hämmentynyt bussinikkunassa nähneestään tytöstä. Sopivan hetken tullen Jack yrittääkin kysyä Laurielta, muistaako tämä heidän ensikohtaamisensa. Turvatakseen selustansa Laurie päättää kuitenkin esittää autuaan tietämätöntä, sillä hän ei halua, että Sarah saa vihiä tapahtuneesta. Sarah ja Jack jatkavat elämäänsä rakastuneina, mutta tarinaa seuratessa huomaa, että jokin Jackin mieltä painaa. Mistä on kysymys? Jonkun ajan kuluttua Thaimaanmatkallaan Laurie tapaakin ihastuttavan miehen, Oscarin ja pariskunta rakastuu. Laurie kokee vihdoinkin löytäneensä miehen, jonka kanssa on onnellinen. Jonkin ajan kuluttua pariskunta avioituu, mutta Sarah puuttuu juhlista. Naisilla on nimittäin ollut riita, jonka vuoksi Sarah on ei ole saapunut häihin. Mitä on tapahtunut?

Kirjaa lukiessa minua kiinnosti tietää, kuinka Laurien ja Oscarin avioliitto jatkuu. Entä onko Lauriella ja Jackilla vielä jonain päivänä mahdollista saada toisensa, sillä kummallakin vaikuttaa kaikesta huolimatta olevan yhä tunteita toisiaan kohtaan. Välillä jopa tuntui, ettei siihen välttämättä olisi edes tarvetta, sillä sekä Jack ja Sarah että Laurie ja Oscar vaikuttavat olevan varsin onnellisia pariskuntina. Mutta kuinka tarina lopulta päättyy?

Tarina on jaettu vuoden sykleihin, joiden alussa on Laurien itselleen tekmät uudenvuodenlupaukset. Kirja onkin tietyllä tavalla jouluinen, mikä vähän häiritsi, sillä joulunaika on juuri päättynyt. Kirja oli myös hyvin selkeä ja mielestäni tämä sopisi myös sellaisille lukijoille, jotka ovat tähän asti lukeneet nuortenkirjallisuutta. Niin viihdyttävä ja kevyt kyseinen kirja on. Kirjassa kerrottiin myös aina, kuka on kertoja. Se helpotti myös tarinan seuraamista. Mutta kuten jo alussa mainitsin, kirja on loistava rentoutumista varten. Tätä lukiessa kaikki mielessäpyörivä unohtui, ja pystyi keskittymään vain viihtymiseen.

Hyvää yötä!

-Anskubansku

Talvista viikonalkua!

Moi!
Tänään on ollut jälleen mukava huomata, miten ihanaa on katsella ikkunasta kaunista talvimaisemaa, mutta istua kuitenkin sisätiloissa hyvän kirjan parissa, sen verran kylmä talvipäivä on ollut. Tämänkertaisen kirjan hyviä puolia koukuttavuuden lisäksi on myös sen helppolukuisuus. Juonta oli erityisen helppo seurata. Myös viime viikolla luin yhden paksun ja koukuttavan kirjan, mutta siitä jätin kirjoittamatta, koska tapahtumia oli niin paljon, että koin kirjoittamisen olevan liian haastavaa, koska en halunnut, että paljastan kirjan juonta liikaa. Nyt on kuitenkin taas aika kertoa muutaman viime päivän aikana lukemastani kirjasta.

Mari Jungstedt- Pimeys keskellämme

Suomentanut Emmi Jäkkö

320 sivua

Otava

Gotlannissa on meneillään kesän mukavin aika. Jokavuotinen keskustelutapahtuma Almendal-viikko on alkamassa Visbyssä ja tämän lisäksi suosittu purjehduskilpailu Gotland runt on täydessä käynnissä. Kilpailu saa yhtäkkiä karmaisevan käänteen, kun eräs kilpailussa mukanaoleva löytää rannalta surmatun miehen. Komisario Andreas Knutas alkaa tutkimaan tapausta ja jonkin ajan kuluttua hänelle selviää, että kuollut mies on hänen tuttavansa poika Tobias. Kyseessä on myös pidetyn ravintolan nuori pitäjä, jolla on vaimo. Lisäksi he ovat tarjonneet kodin ulkomaalaistaustaiselle nuorelle miehelle.
Andreaksella ei ole muutenkaan helppoa, sillä suhde työkaveri Karinin kanssa on päättymässä ja hän tuntee olevansa yksinäinen. Andreaksen ja Karinin on kuitenkin unohdettava suhdeongelmansa joksikin aikaa, sillä kaksikon on selvitettävä tapaus yhdessä kaikesta huolimatta, sillä ajan kanssa selviää, että vaara ei ole vielä ohi. Myöhemmin myös eräs Almendal-viikoille osallistunut nainen löydetään kuolleena ja tapausta tutkiessa huomataan, että myös nainen on surmattu samalla tavalla kuin Tobias.
Eräästä henkilöstä kerrotaan takaumien avulla. Hänen lapsuutensa ei ole ollut kovinkaan helppo, sillä hänen äitinsä on alkoholisoitunut, eikä näin ollen ole pystynyt pitämään lapsestaan huolta kovin hyvin. Ruokaa ei ole liiemmälti tarjolla. Onneksi naapurissa asuvat henkilöt pystyvät huolehtimaan hänestä. Lisäksi takaumissa kerrotaan kesäleiriajasta, jonka aikana poika saa kavereita.
Karinin ja Andreaksen parisuhdeongelmien aikana Karin tutustuu purjehduskilpailussa mukanaolleeseen Joeliin, Joel pyrkii aluksi Karinin seutaan kertomalla, että hän haluaa jutella rikostapauksista. Karin ja Joel alkavat viettää enemmän aikaa keskenään, mikä tuntuu helpottavan Karinin oloa parisuhdeongelmien keskellä, Joel vaikuttaa hurmaavalta, mutta tässä vaiheessa minulla lukijana herää epäilys. Voiko Joel olla niin hyväsydäminen rasisminvastainen mies? Kirjan tunnelma tiivistyy loppua kohden, kun poliisien tutkimukset etenevät. Saavatko poliisit selville, kuka on surmannut uhrit? Onko kyseessä sama ihminen molemmissa tapauksissa? Paras kohta kirjassa on mielestäni sen viimeiset sivut. Tarina on vauhdikas ja jännittävä. Miten poliisien ja syyllisen välinen taistelu päättyy? Pimeys keskellämme on mielestäni mielenkiintoinen, helppolukuinen, mutta myös hieman ennalta-arvattava. Lisäksi kirjaa lukiessani minua ärsytti, että Tobiaksen perheeseen kuuluvasta ulkomaalaispojasta ei yhtäkkiä kerrota mitään, ikään kuin koko poikaa ei olisi mukana ollutkaan.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, teos on ehkä hieman ennalta-arvattava, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, että luin kirjan loppuun. Olen lukenut aikaisemminkin useamman Mari Jungstedtin teoksista. Pimeys keskellämme ei ehkä kuulu parhaimpiin teoksiin kyseisestä sarjasta, mutta aion kyllä jatkossakin lukea uusia sarjan kirjoja, mikäli niitä julkaistaan.

Hyvää yötä!
-Anskubansku

Rauhaisaa sunnuntaita!

Moi!
Kuten olen jo aiemmissa postaksissani kertonut, vuoden ensimmäisinä päivinä oli vaikeaa löytää mielenkiintoista kirjaa. Alkutahmeuden jälkeen mielenkiintoisia kirjoja on osunut käsiini useampia peräkkäin. Tässä postauksessa aion kertoa kirjasta, jonka sain iltapäivällä luetuksi. Kirja ei ehkä kuulu parhaimpiin lukemiini kirjoihin, mutta oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen ja ennen kaikkea helppolukuinen, että päätin lukea sen loppuun. Suurin ongelma kirjassa mielestäni oli se, että koin olevani hiukan liian vanha lukijaksi. sillä se on hyvin nuortenkirjamainen. Siitä, miten hyvin osaan kirjasta kertoa, en ole niinkään varma, mutta katsotaan, mitä saan aikaiseksi.

Karen M. McManus- Yksi meistä valehtelee

Suomentanut Inka Parpola

359 sivua

WSOY

Kirjan päähenkilöihin kuuluvat lukiolaiset Bronwyn, Cooper, Nate, Addy ja Simon. Bronwyn on ahkera opiskelija, joka tähtää hienoon yliopistoon, eikä ole ikinä tehnyt koulussa mitään kiellettyä. Cooper taas on taitava baseballin pelaaja, josta kaikki joukkueet kilpailevat. Nate on nuori poika, josta kiertävien huhujen mukaan hän on pikkurikollinen, joka myy muun muassa huumeita. Addy on koulun kaunokainen, jolla on ihana poikaystävä. Simon taas on luonut nettiin sivuston, jonka mukaan jokaisella nuorista on jotain salattavaa, ja hän aikoo paljastaa niitä hetken päästä. Eräänä päivänä nuoriso joutuu jälki-istuntoon, josta vain neljä säilyy hengissä. Vaikeasti pähkinälle allerginen Simon saa allergisen reaktion juotuaan vettä jälki-istunnon aikana valvovan opettajan poistuttua tilasta hetkeksi. Muut nuoret yrittävät kuumeisesti auttaa Simonia kuitenkaan siinä onnistumatta ja näin Simon menehtyy. Pian selviää, että kuolinsyy ei ole onnettomuus ja kaikista muista jälki-istunnossa olleista tulee epäiltyjä. Nuoiret joutuvat suuren mediasirkuksen kohteeksi, jonka lisäksi poliisikuulusteluja on useita. Onko joku nuorista halunnut hiljentää Simonin juorut netissä, vai kuka on syyllinen? Poliisikuulustelujen myötä päähenkilöistä selviää koko ajan uusia asioita, joka tekee kirjasta mielenkiintoisen. Yksi mielenkiintoisimmista henkilöistä on mielestäni Nate, joka on jollain tavalla hellyyttävä rikollisuudestaan riippumatta. Hänen äitinsä on nimittäin jo kuollut ja isällä on ongelmia alkoholin kanssa. Nate ja koulun priimus Bronwyn löytävät toisistaan seuraa, mutta koska Naten tausta on mikä on, tyttöä ei päästetä lähellekään Natea, näin ollen nuoret joutuvat pitämään toisiinsa yhteyttä prepaid-liittymän avulla.

Cooperin isä taas on ollut ylpeä poikansa baseball-taidoista aina, mutta ääni muuttuu kellossa paljon, kun selviää, mikä on Cooperin salaisuus. Cooper saa kännykkäänsä paljon tekstiviestejä salaiselta henkilöltä. Viestit saavat Cooperin aina hymyilemään. Lähiaikoina hän on myös huomannut, ettei tyttöystävän seura enää juurikaan kiinnosta. Mitä Cooper salaa? 

Addy taas on aina tullut hyvin toimeen poikaystävänsä Jaken kanssa. Jake on aina ollut kova kontrolloimaan tyttöystävänsä tekosia. Eräänä päivänä joku ilmoittaa olevansa Simonin murhaaja. Onko kyseessä joku nelikosta, vai joku aivan muu?

Kuten jo mainitsin, kirja oli sinänsä mielenkiintoinen, että jokaisella päähenkilöllä on jotain salattavaa ja päähenkilöistä selviää pikkuhiljaa kaikkea uutta. Jokainen kirjan päähenkilöistä toimii kirjassa kertojana ja kertojan vaihtuessa siitä mainitaan. Tämä helpottaa merkittävästi tarinan seuraaamista.

Kirjan juoni on mielenkiintoinen ja sen perusteella kirjan olisi voinut lukea alusta loppuun vaikka yhdeltä istumalta. Häiritsevää kirjassa on kuitenkin tietynlainen kliseisyys ja ehkä myös päähenkilöiden nuori ikä. On vaikea kuvailla, miksi minulle tuli kirjaa lukiessani välillä sellainen olo, että kyseessä on nuortenkrja, mutta se saattaa johtua muun muassa siitä, että kirjassa käytetty kieli ei mielestäni aina ole kovinkaan kaunista tai soljuvaa. Myös jo mainitsemani kliseisyys voi olla syy siihen. Kirjan päätyttyä olin kuitenkin tyytyväinen, että luin sen, antaisin sille 3,5 tähteä.

Hauskaa viikkoa!

Anskubansku

Hiljalleen lämpenevä, mutta kuitenkin erittäin suositeltava lukukokemus

Heippa!
Edellisessä postauksessani kerroin kirjasta, jonka kansi ei houkuttanut minua suuresti, mutta tarina oli koukuttava. Tämänkertainen kirja on kannestaan niin houkutteleva, että tarttuessani siihen päätin aloittaa lukemisen heti. Aluksi lukeminen oli hieman tahmaista ja ehdin jo miettimään, jaksanko jatkaa tarinaa eteenpäin. Tällä kertaa teokselle kannatti kuitenkin antaa mahdollisuus, sillä vauhtiin päästyäni lukemisen keskeyttäminen oli jälleen haastavaa. Yksi syy epäilykseeni saattoi olla se, että luin kirjan pokkarina, enkä osaa vieläkään oikein päättää, mitä mieltä niistä olen, vaikka välillä tuleekin luettua paljon pokkareita. Hyvät puolet pokkareissa on niiden koko ja keveys. Vaikka kyseessä olisi paksukin kirja, sitä on helppo lukea esimerkiksi makuuasennossa. Pienuutensa ansiosta pokkarit on helppo pakata mukaan lähtiessään kotoa. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, etten lähde mielellään mihinkään ilman kirjaa, vaikka olisin poissa kotoa ihan pienenkin ajan.
Pokkareiden huono puoli on mielestäni se, että kirja ei mielestäni tunnu ihan niin konkreettiselta kuin kovakantinen kirja juuri pehmeytensä takia. Loppujen lopuksi sillä lukeeko kovakantista kirjaa vai pokkaria ei ole suurta merkitystä, tärkeintä on, että tarina on mielenkiintoinen ja että kirjan pystyy nappaamaan mukaan kun lähtee kotoa.
Nyt on aika siirtyä tämänkertaisen kirja-arvostelun pariin.

Joyce Maynard- Vuori talon takana

Suomentanut Eeva Parviainen

394 sivua

HarperCollins

Eletään vuotta 1979 Marinin piirikunnassa Kaliforniassa. Siskokset Rachel ja Patty asuvat talossa vuoren juurella. Eräänä päivänä vuorelta löytyy useita ruumiita surmattuna, ja tyttöjen isä saa tehtäväkseen johtaa tutkimustöitä. Samaan aikaan myös tytöt innostuvat pohtimaan surmaajan henkilöllisyyttä. Tyttöjen elämä ei kuitenkaan ole helpoimmasta päästä, sillä isän keskittyessä tutkimustöihin he joutuvat todistamaan isän riutumista, sillä syyllisen löytäminen ei olekaan niin helppoa kuin hän on ajatellut. Myös tyttöjen äiti ajautuu syvempään masennukseen, mutta onneksi tytöillä on toisensa, he viettävät kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Rachelin tullessa teini-ikään hän kasvattaa suosiotaan luokkakavereiden keskuudessa kertomalla itsekeksittyjä tarinoita murhaajasta, ja näin ollen ajanvietto pikkusiskon kanssa vähenee, Kun kuolleita löydetään jatkuvasti lisää, Rachel päättää selvittää surmaajan henkilöllisyyden itse, sillä aikaisemmin arvostetun poliisi-isän maine on laskenut merkittävästi. Tyttö on aina ihaillut isäänsä ja hän haluaa palauttaa isänsä maineen- Tällä päätöksellä on kohtalokkaat seuraukset monelle hänen läheiselleen. Rachelin halu selvittää surmaajan henkilöllisyys on mielestäni välillä jopa sairaalloinen, sillä jopa monen kymmenen vuoden jälkeen hän päättää palata kotiseudulleen selvittämään asiaa.Tässä vaiheessa kirjailija on halunnut kertoa Rachelin aikuisuudesta.
Nykyään Rachel on tunnettu jännityskirjailija, joka päättää järjestää murhaajalle ansan saadakseen tietää, kuka on tämän kaiken takana. Aikuisena Rachel saa myös tietää, että hänellä on siskopuoli. Saako Rachel selville kuka on karmeiden veritekojen takana? Entä kuinka käy hänen muulle perheelleen? Vaikka kirja oli tietyllä tavalla rankka, sen lukeminen oli varsin kevyttä. Teksti on helppolukuista ja tarinassa pysyy helposti mukana, eikä pienen lukutauon jälkeen tarvitse miettiä, mitä kirjassa viimeksi tapahtui. Mukavin osa kirjassa oli mielestäni alku, jossa kerrottiin Rachelin ja Pattyn lapsuudesta. Tytöt ovat läheisiä ja koska vanhemmilla on välillä rankkaa, he pystyvät tekemään pieniä kolttosiaan varsin rauhassa. Kirjaa on kevennetty mukavasti lapsuusajan tarinalla ja lämpöisellä sisarusrakkaudella, ja onneksi suurin osa kirjasta kertookin lapsuusajasta.

Mielestäni Vuori talon takana olisi täydellistä lomaluettavaa, esimerkiksi laiturinnokkaan. Se on mukavan kevyttä, koukuttavaa, mutta myös jännittävää. Itse vakuutuin kirjasta niin paljon, että aion tarkistaa onko Joyce Maynardilla muita suomennettuja teoksia.
Mukavaa loppuviikkoa!
-Anskubansku

Ihanaa alkuvuotta!

Moikka!
Tervetuloa vuosi 2019! Tuntuu hassulta, että vielä hetki sitten laskin päiviä jouluun, sillä nyt tuntuu jo siltä, että joulua ei olisi ollutkaan, niin nopeasti aika juoksee. Vuoden ensimmäiset päivät eivät ole olleet intohimoiselle lukijalle kovinkaan suotuisia, sillä on ollut jälleen suuria vaikeuksia löytää mielenkiintoista kirjaa. Muutama päivä sitten löysin sellaisen viimein, ja kirja tulikin ahmaistua suhteellisen nopeasti. Kirjaan tarttuessani mietin pitkään, mahtaako se olla mieluinen, sillä kansi ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta. Kirjaa lukiessani huomasin onnekseni olevani väärässä, sillä tuntui, että teos imaisi minut täysin mukaansa. Tarinan opetus siis on, että yritä olla luomatta ennakkokäsityksiä tarinasta pelkän etukannen perusteella. Pieni miinus kirjassa on kuitenkin sen ajoittainen sekavuus. Viime vuonna itseäni harmitti jälleen se, että välillä blogipäivitysteni välissä oli hurjan pitkä aika, ja tänä vuonna ajattelin yrittää tihentää päivityksiäni edes vähän. Joten tervetuloa tämänvuotisten postausten pariin!

Mads Peder Nordbo- Tyttö ilman ihoa

Suomentanut Tiina Sjelvgren

349 sivua

Like

Tyttö ilman ihoa on tanskalaisen Mads Peder Nordbon Grönlantiin sijoittuvan dekkarisarjan avausosa. Toimittaja Matthew Cave on aiemmin asunut Grönlannissa, mutta päättänyt poistua sieltä jäätyään leskeksi. Nyt hän kuitemkin on tekemässä paluuta yhdessä kuvaajansa kanssa tarkoituksenaan kirjoittaa huikaiseva juttu jäämuumiosta, toiveenaan saada alku kansainväliselle toimittajanuralle. Pian hän kuitenkin huomaa, että jokin on mennyt pieleen, sillä muumio on kadonnut ja tilalle on tullut kuollut poliisi. Tästä alkaa huikaiseva tarina.  Tutkimuksiin mukaan lähtee tatuoitu tyttö Tuparnaaq, joka on istunut vankilassa monta vuotta syytettynä murhista. Matthew ryhtyy selvittämään elävältä nyljettyjen ihmisten kohtaloa ja siinä tutkittavaa riittääkin. Samankaltaisia rikoksia on tehty sekä 1970-luvulla että nykypäivänä. Haasteelliseksi tutkimuksen tekee se, että toimittajien on pyydetty olevan asiasta hiljaa, mutta Matthew on saanut pomoltaan luvan tutkia tapauksia itsenäisesti. Itsenäinen tutkiminen ei kuitenkaan ole kovinkaan helppoa, sillä aikaisempien tapausten dolumentit ovat niin vanhoja, ettei niitä ole sähköisessä muodossa, vaan niitä on paljon erilaisissa pimeissä kellareissa ja varastoissa.
Kiehtovaa kirjassa oli mielestäni etenkin sen ympäristö.Kirjaa lukiessa oli hauskaa pohtia, millaista on esimerkiksi Grönlannin luonto.
Kirjassa nykypäivä ja historia kulkivat melko mukavasti käsi kädessä ja aina aikakauden vaihtuessa toiseksi siitä mainittiin luvun vaihtuessa. Kirja oli juoneltaan hyvinkin mukaansatempaava, mutta jollain tavalla myös hieman sekava. Välillä tuntui vaikealta pysyä mukana tapahtumissa. Lisäksi henkilöhahmoja oli aika paljon, joka sekin toi lisää haastetta lukukokemukseen. Etenkin loppuvaiheessa minusta tuntui, että tapahtumat tulevat enemmän sekaviksi ja jollain tavalla tuntuu myös, että tapahtumat lässähtävät. Minusta lukijana tuntuu jopa siltä, että lässähtäminen johtuu nimenomaan siitä, että kirja on vähän sekava. Kuitenkin lukiessani olin koko ajan varma siitä, etten halua keskeyttää lukemista Selviääkö Matthewille, kuka on tuo tatuoitu tyttö? Entä kuka on ollut asialla kamalissa rikoksissa? Kirja on hyvin jännittävä, eikä näin ollen sovi aivan heikkohermoisille.
Aloittaessani kirjoittamaan tätä kuvausta minusta tuntui, että kirjaa on hyvin hankala kuvailla, enkä saa aikaan mitään järkevää. Siksi suosittelenkin tarttumaan teokseen jos vähääkään kiinnostaa, sillä lukemalla saat tarinasta paljon enemmän irti kuin lukemalla pelkän postaukseni.

Kuten jo mainitsin, Tyttö ilman ihoa avaa uuden tanskalaisen dekkarisarjan. Ajoittaisesta sekavuudestaan huolimatta kirja vakuutti minut sen verran vahvasti, että aion lukea myös sarjan jatko-osat, mikäli niitä suomennetaan.

Mukavia talvipäiviä!
-Anskubansku