Ihanaa ajatella, että ainakin kalenterin mukaan kevät on saapunut. Vaikka tällä hetkellä ulkoilma on jälleen tuntunut melko kylmältä, on ollut mukava huomata, että varsinkin päivisin aurinko lämmittää jo mukavasti ja päivällä on jo selkeästi enemmän pituutta, päivisin riittää jo hiukan enemmän energiaa verrattuna esimerkiksi pimeään ja harmaaseen marraskuuhun. Harmikseni huomasin, etten ole pitkään aikaan päivittänyt blogia, ja siksi ajattelin korjata tilanteen. Kirjoja olen kyllä edelleen lukenut paljon, mutta niistä kirjoittaminen on joko ollut liian haastavaa tai olen joutunut keskeyttämään kirjan, joka on aluksi tuntunut mielenkiintoiselta, mutta tarinan edetessä tunnelma on jotenkin lässähtänyt. Muutaman viime päivän aikana olen kuitenkin taas lukenut yhden todella mielenkiintoisen kirjan. Takakannen suljettuani harmittelinkin jälleen kerran, miksi kaikki hyvät kirjat ovat niin lyhyitä. Toivon todella, että kirjahyllyssäni odottavat kirjat tarjoavat minulle lisää samankaltaisia lukunautintoja, kuin tämä kirja. Nyt on aika siirtyä kirja-arvostelun pariin.
Mary Higgins Clark- En sua silmistäni saa
Suomentanut Hilkka Pekkanen
244 sivua
Tammi
Eräänä aamuna lukiolaistyttö Kerry löytyy kuolleena oman pihansa uima-altaasta. Edellisenä iltana pihalla on vietetty juhlia sillä aikaa, kun Kerryn vanhemmat ovat hakemassa tytön siskoa Alinea takaisin kotiin. Järkytys on luonnollisesti suuri ja Aline päättää alkaa selvittämään, mitä on tapahtunut. Aline työskentelee koulussa opinto-ohjaajana, joten hän pystyy kätevästi jatko-opintosuunnitelmien ohella kysyä oppilailta, tietävätkö he jotain juhlaillan tapahtumista. Pian pihalta löydetään golfmaila, jonka varresta löydetään sormenjälkiä. Epäiltyjen listalla on muun muassa Kerryn poikaystävä Alan ja tutkimusten edetessä hänet otetaankin tutkintavankeuteen. Onko poikaystävä voinut todellakin murhata tyttöystävänsä? Perheen naapurissa yhdessä äitinsä kanssa asuu vaikeasti kehitysvammainen poika Jamie, joka väittää kivenkovaa nähneensä huoneensa ikkunasta, mitä pihalla on tapahtunut. Hänen mukaansa Kerry on ollut siivoamassa pihaa juhlien jälkeen, kun tytön poikaystävä on saapunut toivottamaan tytölle hyvää yötä, suudellut häntä, ja tämän jälkeen poistunut pihalta, eikä Kerryllä ole vielä tällöin ole ollut mitään hätää. Pojan mukaan pihalla on käynyt "iso poika", joka on halunnut pahaa Kerrylle. Jamien isä on aikaisemmin kutsunut häntä "isoksi pojaksi" ja tästä johtuen Jamien äiti Marge pitää erittäin tärkeänä, ettei tieto pääse poliisien korviin. Tutkimusten tuoksinnassa näin kuitenkin pääsee käymään ja epäilykset heräävät. Onko Jamie voinut murhata Kerryn? Haasteita tilanteeseen tuo Jamien kehitysvammaisuus. Kuinka vahvasti pojan kertomuksiin voi luottaa?
Tutkimusten ohella Aline jatkaa töitään opinto-ohjaajana. Eräänä päivänä hän tapaa Valerie-nimisen tytön. Valerie on Kerryn ystävä, ja ennen kuolemaansa Kerry on pelannut Valerien kanssa samassa haavipallojoukkueessa. Valerie vaikuttaa Alinen mielestä alakuloiselta, jopa masentuneelta. Ollessaan yhteydessä tytön vanhempiin Alinelle selviää, että myös he ovat pohtineet, onko Valeriella kaikki hyvin. Onko tytöllä jotain salattavaa? Kun tytöltä yritetään selvittää, mitä hänelle kuuluu, hän paljastaa karmaisevan seikan haavipallojoukkueen valmentajasta. Tämä on tehnyt Valerielle jotain karmaisevaa. Asian selvittyä epäilykset heräävät jälleen. Onko haavipallpjoukkueen valmentaja kohdellut myös Kerryä karmaisevasti? Selviääkö Kerryn murhaaja viimein? Miten käy Alanin, pääseekö hän vihdoinkin pois tutkintavankeudesta?
Karmaisevien tutkimusten rinnalla Aline ja muu perhe yrittävät elää mahdollisimman normaalia elämää. Hän on tutustunut samanaikaisesti erääseen poliiseista läheisesti. Olenkin tyytyväinen, että kirja päättyy karmeiden käänteiden jälkeen pääosin positiivisesti. Pariskunta on mennyt naimisiin ja lähitulevaisuudessa haaveissa saattaa siintää myös perheenlisäys.
Mielestäni En sua silmistäni saa oli hirvittävä, mutta mielenkiintoinen lukukokemus. Kirjaa oli mielestäni helppo seurata etenkin siksi, että luvut olivat sopivan lyhyitä. Mielenkiinto säilyi loppuun asti ja kuten jo aikaisemmin sanoin, oli kivaa, että tarina päättyi päällisin puolin positiivisessa hengessä.
Mukavaa maaliskuun ensimmäistä viikkoa!
-Anskubansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti