Viime päivinä olen lukenut lähes ahmimalla kotimaisen kirjan, joka on erittäin koskettava kuvaus, kirjailijan omakohtainen kertomus perheenisänä olemisesta ja siihen liittyvistä haasteista. Kuten olen useamman kerran blogissani maininnut, yleensä kotimainen kirjallisuus ei juurikaan sykähdytä, mutta tässä on teos, jonka lukeminen oli samanaikaisesti erittäin nautittavaa sekä raskasta juurikin totuudenmukaisuuden ja omakohtaisuuden vuoksi. Yleensä kirjaa lukiessani tunteet eivät nouse kovinkaan vahvasti pintaan, mutta tätä lukiessani huomasin, että pala on usein kurkussa, eivätkä kyyneleet todellakaan olleet kaukana. Siirrytään tarkemman esittelyn pariin, jotta saatte tietää, mistä on kyse.
Juha Itkonen- Ihmettä kaikki
294 sivua
Otava
Kirja kertoo tarinaa perheestä, johon kuuluvat äiti, isä sekä kaksi poikaa. Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan raskautta, joka saa yhtäkkiä yllättävän käänteen. Eräänä yönä äiti herää yllättäen lapsivedenmenoon raskauden alkuvaiheilla. Lääkärin antamat uutiset järkyttävät, sillä vähäisen lapsiveden vuoksi lapsen keuhkot eivät pääse kehittymään normaalisti. Pariskunta jää suurten eettisten kysymysten äärelle. Tulisiko raskautta jatkaa vai olisiko se parempi keskeyttää? Lapsi ei välttämättä syntyisi terveenä, olisiko elämä silloin ihmisarvoista? Seuraa pitkä tapahtumasarja, jossa seurataan pariskunnan pärjäämistä suomalaisen terveydenhuollon keskellä. Haastavan päätöksen lomassa pariskunnan on pohdittava myös sitä, miten parisuhde tai muu perhe tulee tilanteen kestämään? Kirja sisältää sekä perheen arkielämän kuvaamista haastavan tilanteen keskellä, mutta sen lisäksi pohditaan paljon elämän perimmäisiä kysymykaiä. Onko Jumalaa olemassa? Kuinka yksin ihminen tuntuukaan olevan, kun hänet laitetaan yhtäkkiä tekemään suuria päätöksiä?
Yllätykset eivät suinkaan lopu tähän. Kirjan toinen osa nimittäin kertoo ajasta, jolloin perheen äiti on jälleen raskaana, ja tällä kertaa vauvoja onkin kaksi. Tunteet ovat tälläkin kertaa hyvin ristiriitaisia. On herännyt varovainen toivo. Samalla mielessä jyllää edellisen raskauden mukanaantuoma pelko. Olisiko todellakin mahdollista, että lapsia syntyisi kerrallaan kaksi? Eikä aikaakaan, kun vanhemmat löytävät itsensä vastasyntyneiden teho-osastolta kahden todella pienen ja heiveröisen lapsensa kanssa, Toinen heistä on poika ja toinen on tyttö. Etenkin isä on innoissaan, sillä hän on saanut ensimmäisen tyttärensä. Ilon ja onnellisuuden keskellä myös pelko nostaa välillä päätään. Lapset ovat hyvin pieniä Heidän ensimmäinen "kotinsa" on pikkuinen kaappi ja vauvojen ympärillä on paljon piippaavia laitteita ja heissä on kiinni paljon erilaisia johtoja. Vaatteet heidän päällään ovat aivan liian suuria ja kaikkein pienimmän kokoinen vaippakin on aivan liian suuri. Pikku karhuksi ja Pikku tiikeriksi nimetyt lapset aloittavat kamppailunsa. Vanhempia pelottaa vierailla lastensa luona, sillä koska vaan voi tapahtua mitä vaan. Onneksi vastasyntyneiden teho-osaston henkilökunta on mukavaa ja ymmärtäväistä. Se tuo turvaa myös vanhempien päiviin lastensa seurassa.
Kirjaa lukiessani toivoin todellakin, että tarinalla olisi onnellinen loppu. Pienten kaksosten ensimmäisiä hetkiä ja pikkuhiljaa tapahtuvaa kehittymistä on ihanaa seurata. Vaikka kirjan aihe on raskas, tarina oli mielestäni lämminhenkinen. Kirjassa samanaikaisesti parasta ja kamalinta on sen henkilökohtaisuus. Mietin usein lukiessani, millaiselta on tuntunut elää sellaista elämää.
Rentouttavaa viikonloppua!
Anskubansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti