Pääsiäinen sujahti ohi lähes huomaamatta ja kuten otsikostakin saattaa päätellä, osa siitä on kulunut oikean tiiliskivuromaanin parissa. Eilen saadessani sen loppuun, en oikein kyennyt järjestelemään ajatuksiani tästä päässäni, sillä välillä kirja vaikutti varsinaiselta mestariteokselta, välillä taas tuntui, että luen pelkästä puurosta koostuvaa, puuduttavaa tekstiä. Seuraavaksi yritän kuitenkin kertoa jonkinlaisen mielipiteeni kyseisestä kirjasta. :)
Kate Morton- Salaisuuden kantaja
Suomentanut Hilkka Pekkanen
669 sivua
Bazar
Helteisenä kesäpäivänä 1960-luvun alussa muu perhe viettää nuorimman lapsen Gerryn syntymäpäiväjuhlia, kun 16-vuotias Laurel puhahtaa lasten yhteiseen puumajaan pohdiskelemaan ja nauttimaan lämmöstä. Iltapäivä on täynnä idyllisyyttä ja perheenjäsenten välistä rakkautta, mutta ennen päivän päättymistä Laurel joutuu todistamaan rikosta, nimittäin murhaa, joka muuttaa Laurelin suhtautumisen perheensä, etenkin äitiinsä Dorothyyn, täydellisesti. Kirjassa eletään taidokkaasti eri aikatasoissa, välillä ollaan 1940-luvun sota-ajassa ja eletään Laurelin äidin, Dorothyn nuoruusvuosia, välillä, joskin hieman pienemmässä osassa on 1960-luku, jolloin Dorothyn lapset ovat nuoria. Tästä tästä aikakaudesta 50 vuotta myöhemmin Laurel suunnittelee intensiivisesti äitinsä 90-vuotissyntymäpäiväjuhlia, sillä äidin ollessa sairaalassa tiedetään jo, että elinaikaa Dorothylla ei enää paljon ole. Tuolloin Laurel on supersuosittu nöyttelijä työ vie hänen elämästään paljon aikaa. Järjestäessään äitinsä syntymäpäiväjuhlia Laurel palaa mielessään tuohon kaameaan nuoruudeen päivään, jolloin näki tuon kaamean rikoksen ja tajuaa, että viimeiset hetket selvittää tapahtumien kulkua, ovat käsillä, Laurel alkaa pohtimaan, kuka hänen äitinsä Dorothy oikein on ja miksi heidän pihallaan tapahtui niinkin kamala asia kuin murha. Laurel löytää äitinsä tavaroista myös salaperäisen valokuvan, joka herättää hänen mielenkiintonsa edelleen. Kuka on Vivien? Laurel on yrittänyt kysyä äidiltään tämän nuoruuteen liittyvistä asioista usein, mutta niistä ei ole ikinä haluttu perheessä keskustella. Laurel ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan jatkaa asioiden selvittelyä luovuttamatta. Äidin aika vähenee ja tyttäret päättävät ottaa hänet kotihoitoon viimeisiksi hetkikseen. Vaikka lasten takapihalla tapahtuneesta kauheudesta ei lapsuuden aikana ole haluttu kotona puhua, vähän ennen kuolemaansa äiti paljastaa Laurelille ison asian.
Kate Morton on suosittu australialainen kirjailija. Hänen kaikki teoksensa on suomennettu ja olenkin vähän yllättynyt, että Salaisuuden kantaja on ensimmäinen Mortonin teos, joka osui minun käteeni. Täytyy kyllä myöntää, että kirjaan tarttuessani en oikein tiennyt, mitä siltä odotin. En ole oikein koskaan tykännyt kirjoista, jotka ajoittuvat sota-aikaan. Kuitenkaan sota ei onnekseni ollut kirjassa pääteemana. On vaikeaa selittää, miksi koen näin, mutta jo pohjustuksessa mainitsin, että mielestäni kirja oli hieman puuduttava ja ennalta-arvattava. Varsinkin sota-ajasta kerrottaessa mielenkiintoni hieman lopahti, saattoi toki johtua siitä, etten yleensäkään tykkää sota-ajan kuvauksista. Lisäksi tuntui, ettei tarina oikein elä ja jotain täytyisi tapahtua Alku tempaisi mielestäni hyvin mukaan, ja tuntuikin, että jos kirja jatkuu tällaisena loppuun saakka, on kyseessä oikea aarre. Noin puolivälissä kirja alkoi kuitenkin välillä maistua puulta ja suurimmaksi onglmaksi muodostuikin mielestäni sen pituus. Mielestäni se oli liian pitkä ja sitä olisi voinut hieman typistää, ehkä noin 400-sivuinen kirja on mielestäni ihannepituinen.
Kaikesta huoöimatta Mortonin teoksesta jäi positiivinen maku, ja kirjalaatikossani odottaakin häneltä seuraava, vielä hieman paksumpi kirja ja toivonkin sydämestäni, etten joutuisi pettymään siihen.
Rentoa loppuviikkoa!
<3: Anskubansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti