Kuten otsikosta saattaa päätellä, viimeajat ovat kuluneet pitkälti telkkarin ääressä, talviolympialaisia seuraten. Etenkin jääkiekko on lähellä sydäntäni, ja siksi olikin ihanaa seurata Suomen voitokasta ottelua varhain aamulla. Talviolympialaisissa on kuitenkin mielestäni vähemmän kiinnostavia lajeja kuin kesäolympilaisissa. Jääkiekon lisäksi silmäni saattavat silloin tällöin liimautua hiihtoon, ampumahiihtoon tai taitoluisteluun. Mutta olen kuitenkin huomannut myös sen, että oli kyseessä mikä laji1 tahansa, tulee sitä seurattua, jos telkkari sattuu olemaan päällä, etenkin jos katsoo kisoja jonkun kanssa yhdessä. Urheilun suurjuhlan keskellä en kuitenkaan ole unohtanut rakasta lukemisharrastustakaan ja nyt onkin aika esitellä viimeksi lukemani kirja.
Leena Lehtolainen-Rautakolmio
352 sivua
Tammi
Kesällä rikospoliisi Maria Kallio on jäänyt yksin kotiin muun perheen lähdettyä purjehdusreissulle. Eräänä päivänä kalastaja löytää Haraholmin saaren rannasta kaksi muoviinkäärittyä ruumista ja Maria Kallion epätyypillisten rikosten solu ottaa tapauksen tutkittavakseen. Naispuoliseksi uhriksi osoittautuu entinen malli, intohoinen ruotsin kielen puolustaja, Saila Lind, jolla vaikuttaa olevan paljon vihollisia. Miespuolinen ruumis taas on entinen vankilakundi. Taapausta tutkiessa Kallio tiimeineen ihmettelee, voiko jokin yhdistää tapaukset toisiinsa. Koska Marian perhe on purjehtimassa, hänellä on mahdollisuus syventyä töihinaä miltei täydellisesti. Ruumiiden löytöpaikalle on ensimmäisenä löytänyt paikallispoliisi Jon Berg, jonka käytös alkaa pian hämmentää Mariaa, sillä tämä alkaa vaikuttaa liian kiinnostuneelta Marian asioista. Ruumiit on löydetty tunnetun jääkiekkoilijan "Tappaja-Tannerin" kesäasunnon luota, Kallio tiimeineen alkaa pohtia Tannerin perheen yhteyttä tapahtumaan. Yhteyskin tapahtumaan löytyykin, mutta onko mahdollista, että joku Tannerin perheen jäsenistä olisi syyllistynyt karmeisiin tekoihin, sillä myös heidän arkensa on tällä hetkellä vaikeaa, sillä perheen Eija-äiti on kuollut, ja he surevat sitä samanaikaisesti. Kuka osoittautuu syylliseksi?
Maria Kallion selvitellessä kaksoishenkirikosta, hänen aviomiehensä Antti soittaa hänelle hätääntyneenä, nimittäin heidän Iida-tytärtänsä ei löydy lentokentältä lentomatkan jälkeen. Mistä on kysymys? Marian pasmat menevät hieman sekaisin, mutta hän päättää kuitenkin jatkaa kaksoishenkirikoksen tutkimuksia.
Aivan kuten aikaisemmissakin Maria Kallio kirjoissa. parasta minusta parasta kirjassa on se, että päähenkilöihin, etenkin itse Maria Kallioon on helppo samaistua. Maria osaa olla tiukka, uskottava poliisi, mutta toisaalta hän on inhimillinen kotiäiti. Mielestäni kirjassa olikin juuri sopivassa suhteessa rikoksenselvittelyä, ja Maria Kallion arjen seuraamista. Juoneltaan Rautakolmio ei mielestäni ole parhaimpia Maria Kallio-dekkareita, välillä tuntui jopa, että haluan lopettaa kirjan kesken, sillä tuntui, että juonta oli välillä hieman vaikea seurata, mutta toisaalta taas tuntuu, että juonenseuraamisvaikeus johtui pitkälti siitä, että keskittyminen herpaantui hieman silloin tällöin.
Rentouttavaa viikonloppua!
-Anskubansku :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti