Kuluneen viikon aikana on jälleen tullut luettua kaksi varsin mukaansatempaavaa kirjaa. Harmikseni joudun toteamaan, että toinen niistä on sellainen, josta en voi teille kirjoittaa, sillä kyse on kirjasta, joka kuuluu kirjasarjaan, josta olen harmikseni lukenut vain kirjan sieltä ja toisen täältä, enkä järjestyksessä, kuten kirjailijat ovat ehkä sarjaa kirjoittaessa ajatelleet. Jättämällä kirjoittamatta siitä kirjasta, varmistan ainakin, etten tee turhia juonipaljastuksia.
Kuitenkin viimeksi lukemani kirja on sellainen, josta pystyn kirjoittamaan turvallisesti, joten siitä kerron teille seuraavaksi ilomielin.
Ane Riel- Pihka
Suomentanut Katriina Huttunen
248 sivua
Aula & Co
Tarinan keskiössä on Liv, joka on kirjan alkaessa alle kouluikäinen. Hän asuu perheensä kanssa pienellä saarella, joka on kutsumanimeltään Pää. Elämä on Livin itsensä mielestä varsin normaalia, hyvin lämminhenkistä. Livin äiti Maria on niin lihava, ettei hän kykene liikkumaan sängystä mihinkään, isä täyttää perheen kotia kaikenlaisella turhalla romulla ja on jopa julistanut tyttärensä uolleeksi, sillä Liv joutuu elämään yksin pikkuruisessa kontissa, eikä saa ottaa kontaktia ympäröivään maailmaan. Jo tämä aiheuttaa lukijassa hämmennystä, sillä se, minkä Liv kokee täysin normaalina, ei varmastikaan yhdenkään lukijan mielestä ole millään tavalla normaalia.
Vielä hyytävämpää kuin perheen normaali arkiasetelma on mielestäni kirjan aloitus. Alussa nimittäin Livin isä Jens tappaa äitinsä tukehduttamalla tämän, jonka jälkeen nainen poltetaan. Mutta mikä saa pienen tytön isän toimimaan näin, sillä Jens on ammatiltaan puuseppä ja Liville on annettu aina sellainen kuva, että kotona on turvallista ja että hänen vanhempansa rakastavat häntä. Kirjan edetessä Jensistä selviää myös lisää hurjia puolia. Vielä oudomman tukehdutustilanteesta tekee mielestäni se, että Jens antaa Livin olla mukana tässä karmaisevassa tilanteessa? Mutta miten taas on mahdollista, ettei Jens huomaa myös poikansa Carlin näkevän koko tilanteen? Ja kun tilanne alkaa suistua raiteilta, eikä korjausliikettä tehsä, on odotettavissa vielä suurempia vahinkoja. Ensimmäisiä Jensistä selviäviä outoja puolia on tämän uskomaton halu kerätä tavaraa. Tavaraa on oltava hirvittävät määrät, eikä mitään saa heittää pois. Jens ei ilmeisesti ole ikinä toipunut isänsä poismenosta ja tämä saa miehen käyttäytymään kyseenalaisesti. Kirjaa lukemalla eteenpäin lukijalle selviää paljon hurjia asioita perheen tilanteesta, jopa jotakin sellaista, jota ei hurjuutensa takia olisi halunnut tietää.
Kirjaa rytmittivätkin mielestäni mukavasti Livin äidin Marian tyttärelleen kirjoittamat kirjeet, Lähes jokainen luku päättyy Marian tyttärelleen osoittamaan kirjeeseen.
Kirja on loppuun saakka varsin mielenkiintoinen. Vielä viimeisilläkin sivuilla on paljon tapahtumia, ja lukijalle selviää muun muassa, kuinka Marialle lopulta käy.
Kirjan tyylilajia on mielestäni vaikea määrittää, sillä mielestäni kyse ei ole dekkarista, mutta myöskään esimerkiksi kauhuromaanista ei nähdäkseni ole kyse kirjan ajoittaisista jopa pelottavista kohdista huolimatta. Kirja oli ahmittava loppuun hyvin nopeasti paitsi kiinnostavuutensa, myös lyhyytensä vuoksi, vaikka välillä se tuntuikin hyvin ahdistavalta.
Hyvää yötä ja mukavaa alkavaa viikkoa! :)
-Anskubansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti